NordenBladet — Poliisin ja nuorten välisen yhteistyön tärkeys korostui Itä-Suomes Poliisin päivän tilaisuudessa Joensuussa. Poliisin päivän teemana on tänä vuonna nuoret.Itä-Suomen poliisipäällikkö Samppa Holopainen tervehti Poliisin päivän vieraita poliisilaitoksen päätapahtumassa Joensuun kävelykeskustassa. Hän korosti poliisin ja nuorten välisten suhteiden tärkeyttä. – Me haluamme rakentaa siltoja, luoda ymmärrystä ja vahvistaa luottamusta. Haluamme kuulla nuorten näkemyksiä ja rakentaa yhdessä turvallista tulevaisuutta. Holopainen sanoi, että nuoruuteen liittyvät kokeilut, elämän opettelu ja joskus hölmöilykin. -Loppujen lopuksi pääosin nuorista kasvaa kuitenkin aivan kunnollisia aikuisia.Vaikka maailma muuttuu ja teknologia kehittyy, ei yksi asia ole Holopaisen mukaan muuttunut. Se on tarve yhteisölle, joka tukee ja suojaa.Holopaisen mukaan on myös tärkeää, että vanhemmat ovat keskeisesti mukana nuorten elämässä. – Viranomaisten tarjoamat ratkaisut nuorten huoliin ovat tärkeitä, mutta myös vanhempien puuttuminen lastensa toimintaan on välttämätöntä. Olennaista on, että vanhemmat ovat tietoisia lastensa tekemisistä. Ja että he tuntevat lastensa kaverit sekä harrastukset.Poliisipäällikkö korosti myös poliisin roolia osana yhteiskuntaa ja itäsuomalaisia yhteisöjä. – Olemme teidän naapureitanne, ystäviänne ja perheenjäseniänne. Jokaisen päivän tavoitteenamme on tehdä Itä-Suomi turvallisemmaksi paikaksi meille kaikille.Itä-Suomen poliisi vietti perinteisen poliisin päivän juhlaa tänään Joensuun kävelykeskustassa. .  

Poliisin ja nuorten välisen yhteistyön tärkeys korostui Itä-Suomes Poliisin päivän tilaisuudessa Joensuussa. Poliisin päivän teemana on tänä vuonna nuoret.

Itä-Suomen poliisipäällikkö Samppa Holopainen tervehti Poliisin päivän vieraita poliisilaitoksen päätapahtumassa Joensuun kävelykeskustassa. 

Hän korosti poliisin ja nuorten välisten suhteiden tärkeyttä. – Me haluamme rakentaa siltoja, luoda ymmärrystä ja vahvistaa luottamusta. Haluamme kuulla nuorten näkemyksiä ja rakentaa yhdessä turvallista tulevaisuutta. 

Holopainen sanoi, että nuoruuteen liittyvät kokeilut, elämän opettelu ja joskus hölmöilykin. -Loppujen lopuksi pääosin nuorista kasvaa kuitenkin aivan kunnollisia aikuisia.

Vaikka maailma muuttuu ja teknologia kehittyy, ei yksi asia ole Holopaisen mukaan muuttunut. Se on tarve yhteisölle, joka tukee ja suojaa.

Holopaisen mukaan on myös tärkeää, että vanhemmat ovat keskeisesti mukana nuorten elämässä. – Viranomaisten tarjoamat ratkaisut nuorten huoliin ovat tärkeitä, mutta myös vanhempien puuttuminen lastensa toimintaan on välttämätöntä. Olennaista on, että vanhemmat ovat tietoisia lastensa tekemisistä. Ja että he tuntevat lastensa kaverit sekä harrastukset.

Poliisipäällikkö korosti myös poliisin roolia osana yhteiskuntaa ja itäsuomalaisia yhteisöjä. – Olemme teidän naapureitanne, ystäviänne ja perheenjäseniänne. Jokaisen päivän tavoitteenamme on tehdä Itä-Suomi turvallisemmaksi paikaksi meille kaikille.

Itä-Suomen poliisi vietti perinteisen poliisin päivän juhlaa tänään Joensuun kävelykeskustassa. . 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi