Liikenne-ja väkivaltarikoksia Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Perjantai-ilta sekä perjantain ja lauantain välinen yö olivat Pohjois-Karjalassa poliisitehtävien osalta varsin vilkkaita.Perjantai-iltana klo 17 maissa sattui polkupyöräilijän ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella. Poliisi jatkaa onnettomuuden syyn selvittämistä.Liperissä Katajapolulla koko illan jatkunutta moporallia hillitsemään mennyttä miestä potkaistiin kylkeen. Teosta epäiltynä on yksi moposeurueeseen kuuluneista nuorista.Joensuussa Karsikon uimarannalla oli perjantai-iltana kolmen nuoren välienselvittely. Kaveriaan auttamaan mennyt neljäs nuori joutui myös pahoinpidellyksi. Tilanne sai alkunsa kahden pyöräilijän ja mopoilijan väistämistilanteesta.Hieman ennen puolta yötä Marjalassa Kuopiontiellä Liperistä Joensuun suuntaan ajaneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 157 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa alueella 100 kilometriä tunnissa. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrätiin väliaikaiseen ajokieltoon. Henkilöauton kyydissä oli kolme matkustajaa.Joensuun Vapaudenpuistossa tapahtui hieman puolen yön jälkeen kahden miehen välinen pahoinpitely, jossa oli esillä myös teräase.Lauantaina aamuyöllä Puntarikoskentiellä Kontiolahdella pysäytetyn pakettiauton kuljettaja puhalsi alkometriin 0.94 promillen lukeman. Kuljettaja määrätiin väliaikaiseen ajokieltoon, jonka pituus ratkaistaan myöhemmin. Muutoin asia hoidettiin sakkomenettelyllä.Lauantaina noin kello kolme tapahtui Joensuun kauppatorilla kahden miehen välinen pahoinpitely.

Perjantai-ilta sekä perjantain ja lauantain välinen yö olivat Pohjois-Karjalassa poliisitehtävien osalta varsin vilkkaita.

Perjantai-iltana klo 17 maissa sattui polkupyöräilijän ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus Kontiolahdella. Poliisi jatkaa onnettomuuden syyn selvittämistä.

Liperissä Katajapolulla koko illan jatkunutta moporallia hillitsemään mennyttä miestä potkaistiin kylkeen. Teosta epäiltynä on yksi moposeurueeseen kuuluneista nuorista.

Joensuussa Karsikon uimarannalla oli perjantai-iltana kolmen nuoren välienselvittely. Kaveriaan auttamaan mennyt neljäs nuori joutui myös pahoinpidellyksi. Tilanne sai alkunsa kahden pyöräilijän ja mopoilijan väistämistilanteesta.

Hieman ennen puolta yötä Marjalassa Kuopiontiellä Liperistä Joensuun suuntaan ajaneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 157 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa alueella 100 kilometriä tunnissa. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrätiin väliaikaiseen ajokieltoon. Henkilöauton kyydissä oli kolme matkustajaa.

Joensuun Vapaudenpuistossa tapahtui hieman puolen yön jälkeen kahden miehen välinen pahoinpitely, jossa oli esillä myös teräase.

Lauantaina aamuyöllä Puntarikoskentiellä Kontiolahdella pysäytetyn pakettiauton kuljettaja puhalsi alkometriin 0.94 promillen lukeman. Kuljettaja määrätiin väliaikaiseen ajokieltoon, jonka pituus ratkaistaan myöhemmin. Muutoin asia hoidettiin sakkomenettelyllä.

Lauantaina noin kello kolme tapahtui Joensuun kauppatorilla kahden miehen välinen pahoinpitely.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory