Helena-Reet: Nyt kerron teille jotain yllättävää…
OHMYGOSSIP – Olen työskennellyt niin paljon, että sisälläni ihan värisee – toisinaan yö ja päivä ovat täysin sekaisin. Viimeinen loma oli marraskuussa 2016, neljä päivää, jolloin vein joitakin OHMYGOSSIP:n työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja pari barter-sopimuksen perusteella toimivaa kirjoittajaa matkalle Marokkoon. Lomaksi voi kutsua myös kolmea päivää kesäkuussa, kun hyvä ystäväni suomalainen Tuija Järvinen kävi luonani, mutta nekin päivät kallistuivat puolittain työksi ja puolittain lomaksi.
Olen niin raatanut liikaa ja niin väsynyt, että pohdiskelen ajatusta jättää mies ja aloittaa jossain tyhjästä yksin lasten kanssa. Väsyneenä minusta tuntuu, että Margus on juuri se, jonka jälkiä tulee eniten siivota ja jonka ruoka- ja muut toivomukset ovat vaativimmat. Jotain ihmistähän, kuten ymmärrätte, tulee syyttää… hehee. Esimerkiksi minua häiritsee mielettömästi se, että hänen pitää syödä joka päivä lihaa, samalla kun minusta on tulossa kasvissyöjä tai jopa vegaani. Kasvissyöjän ja vegaanin ero minun tietääkseni on se, että kasvissyöjä syö munaa, maitotuotteita ja kalaa, vegaani sen sijaan on luopunut kaikesta eläinperäisestä. En voi sietää eläinrääkkäystä. En voi sietää myöskään ruoan tuhlausta. Meidän perheessämme on usein niin, että jääkaappi on tupaten täynnä ruokaa, kaikki pakkaukset avataan kerralla ja sitten niitä ei pystytä syömään loppuun ja suuri osa ruoasta yksinkertaisesti pilaantuu ja pitää heittää pois. Se raivostuttaa minua! Ihan todella! Olen viime aikoina todennäköisesti täysin seonnut, mutta tunnen voimakasta painetta elää samassa rytmissä luonnon kanssa, ja lihan käyttäminen kilotolkulla, tuhlaaminen ja muu sellainen (ainakin siinä mittakaavassa kuin tänään) eivät kuulu luonnon kanssa samassa rytmissä elämiseen. Minä en ehdottomasti ole se ihminen, joka antaisi lupauksia ”en enää koskaan”, mutta minut voi lukea niiden joukkoon, jotka yrittävät askel askeleelta liikkua luontoa ja eläimiä rakastavampaan suuntaan. Esimerkiksi kun kissani on sairas (esimerkiksi kissa on menettänyt äänensä), olen jo hyvin huolissani. Huoli kissasta lamauttaa jopa minun työkykyni. Pidän päivittäin ja ympäri vuoden toiminnassa isoja portaaleja, jotka ruokkivat satojentuhansien lukijoiden uteliaisuutta ja päivittäistä tiedonjanoa, mutta kun joku perheenjäsenistä tai kissa (joka on myös meidän perheenjäsenemme) on sairas, olen ennemmin valmis lopettamaan kaikki työsuhteet ja sopimukset lopullisesti, kuin jättämään perheeni (mukaan lukien eläimet) vaille huolenpitoa. Silloin ei tule uutisia ja piste. Minun yhteistyökumppanini tietävät sen ja hyväksyvät sen, ja sellaisia päiviä on ollut, mutta harvoin. Minun tulee sanoa, että jos nuoremman tyttäreni autismia (joka ei ole vilustumissairaus) ei oteta huomioon, niin kukaan perheestämme ei käytännössä ole ollut sairas ja minun työmyllyni on jauhanut lähes kymmenen vuotta non-stop… Valitettavasti en ole vuosiin kyennyt asettamaan terveyttäni, toiveitani ja tunteitani samaan riviin toisen kanssa, vaikka minun pitäisikin, sillä viime aikoina voin suhteellisen kehnosti – tunne on sellainen, että täytyisi jonkin aikaa vain olla. Yksinkertaisesti. Olla. Vain olla. Niin vain. Ilman tietokonetta. Levätä. Edes pari päivää täysin niin, etten käynnistä tietokonetta.
Minua kiehtoo ajatus säästämisestä ja säästeliäisyydestä ja häiritsee tuhlaava suhtautuminen. Kolme neljännestä elämästäni olen tehnyt kaikkeni palvellakseni viimeksi mainittua ajatustapaa ja löytääkseni ystäviä niiden joukosta, joita rahakärpänen on purrut. Ja minun täytyy tunnustaa, että olen menestynyt. Olen koko ajan halunnut olla se, joka voi lähettää kaiken suuressa kaaressa matkoihinsa, koska yksinkertaisesti voi tehdä niin (anteeksi raaka ilmaisu). Tiedän, että tämä kuulostaa hölmöltä, mutta olen rehellinen, vuosia tavoitteenani on ollut – olla niin kova, niin riippumaton, että mikään ei keikauta, kaikki on yhdentekevää, teet mitä haluat. Tunnettu totuus on, että raha tulee sinne, missä sitä on ennestään, ja rikkaat ystävät ja tuttavuudet vievät sinua ylöspäin myös rahaportailla… mutta on vain ohut raja siellä, missä sinusta tulee robotti, ja siellä, missä ainoa tavoitteesi on olla parempi, paras, rikkaampi, häntä rikkaampi, heitä rikkaampi, kaikkein rikkain, rikkain… jne. Tänään voin sanoa teille, että se on ollut ajanhukkaa. Olen viettänyt aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joita suurelta osin en arvosta enkä siedä, olen yrittänyt olla heille mieliksi. Raha ja rikkaus eivät ole sen arvoista. Onnellisuus on ehdottomasti jotain muuta kuin rahaa. Riippumattomuus on tärkeää ja tarpeellista, mutta kaikki siitä eteenpäin on jo turhaa energian tuhlausta. Olen niin onnellinen siitä, että tänään osaan tuntea sen. Samaan aikaan ilmaan jää epäily – voisinkin olla tänään niin itsevarma ja turvallisessa tilanteessa, jos en olisi tehnyt aiemmin sitä kaikkea??! En tiedä. Ihmiset, mahdollisuudet ja tilanteet ovat erilaisia. Tavoitteet samoin. Tiedän, että vuosien mittaisen asialle omistautumisen ansiosta olen yksi Skandinavian, Amerikan ja Brasilian luetuimmista bloginpitäjistä… pohdin teidän kanssanne tätä ajatusta vielä seuraavissa postituksissani… mutta nyt, rakkaat ystäväni….
…..kerron teille jotain yllättävää… Lähden kahdeksi, kolmeksi päiväksi matkalle!!!! Matkalle Viljandiin siskoni kanssa, ja olen enemmän matkakuumeessa kuin häämatkalle lähtiessä! Kaikki alkaa päästä! Nautinnot, ilo, loma jne.! Haluan käydä isoäidin haudalla, kuljeksia metsissä, käydä pienissä virolaiskylissä, olla niin vain. Tapaamme kun tapaamme, mutta emme pariin kolmeen seuraavaan päivään! Pidän lomaa!
PS! Ne huippusuloiset ja myönteiset tunteet, jotka seuraavat kaikkia Virossa asuvia ihmisiä sunnuntaina (2. heinäkuuta) pidettyjen laulujuhlien ”Minä jään!” jälkeen, julkaisen teille valokuvin lomani jälkeen!!
