Hämeessä poliisi hoiti vuorokauden aikana vajaa 300 erilaista poliisitehtävää
NordenBladet — Kanta-Hämeessä vilkas yövuoro. Vakavilta rikoksilta kuitenkin vältyttiin. Vuorokautta voisi luonnehtia kuitenkin rauhalliseksi tehtävämääriin nähden.Kuluneen vuorokauden aikana poliisi hoiti Hämeen poliisilaitoksen alueella yhteensä 281 erilaista poliisitehtävään. Kanta-Hämeen alueella kulunut vuorokausi oli melko kiireinen, poliisi hoiti yövuoron aikana yli 100 erilaista poliisitehtävää. Päijät-Hämeen puolella yövuoro oli huomattavasti rauhallisempi. JANAKKALA:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Janakkalassa VT3:lla Uhkoilan kohdalla 1.7.2023 yöllä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin 165 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 120 km/h.HÄMEENLINNA:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hämeenlinnassa Paasikiventiellä 2.7.2023 yöllä. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin 97 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 50 km/h.
Kanta-Hämeessä vilkas yövuoro. Vakavilta rikoksilta kuitenkin vältyttiin. Vuorokautta voisi luonnehtia kuitenkin rauhalliseksi tehtävämääriin nähden.
Kuluneen vuorokauden aikana poliisi hoiti Hämeen poliisilaitoksen alueella yhteensä 281 erilaista poliisitehtävään. Kanta-Hämeen alueella kulunut vuorokausi oli melko kiireinen, poliisi hoiti yövuoron aikana yli 100 erilaista poliisitehtävää. Päijät-Hämeen puolella yövuoro oli huomattavasti rauhallisempi.
JANAKKALA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Janakkalassa VT3:lla Uhkoilan kohdalla 1.7.2023 yöllä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin 165 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 120 km/h.
HÄMEENLINNA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hämeenlinnassa Paasikiventiellä 2.7.2023 yöllä. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin 97 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 50 km/h.
]]>
Lähde: Poliisi.fi