Sulkavalla anastettiin henkilöauto sunnuntaina alkuillasta

NordenBladet — Ajoneuvo oli vihreä Suzuki Vitara, vuosimallia 1998Sunnuntaina klo 19 maissa talon pihasta Sulkavan taajamassa anastettiin kyseinen ajoneuvo alkutietojen perusteella virta-avaimella. Avain on joko ollut autossa virtalukossa valmiina tai se on siepattu talon sisältä haltuun. Auton omistaja kuuli ajoneuvon käynnistymisen ja hetkeä myöhemmin näki henkilön ajavan ajoneuvon pois paikalta. Ajoneuvo löytyi jatkossa puolen yön aikaan Mikkelistä Graanin -kaupunginosasta ja poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni tekoon liittyen. Tekoa tutkitaan ainakin moottorikulkuneuvon käyttövarkautena tässä vaiheessa. 

Ajoneuvo oli vihreä Suzuki Vitara, vuosimallia 1998

Sunnuntaina klo 19 maissa talon pihasta Sulkavan taajamassa anastettiin kyseinen ajoneuvo alkutietojen perusteella virta-avaimella. Avain on joko ollut autossa virtalukossa valmiina tai se on siepattu talon sisältä haltuun. Auton omistaja kuuli ajoneuvon käynnistymisen ja hetkeä myöhemmin näki henkilön ajavan ajoneuvon pois paikalta. Ajoneuvo löytyi jatkossa puolen yön aikaan Mikkelistä Graanin -kaupunginosasta ja poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni tekoon liittyen. Tekoa tutkitaan ainakin moottorikulkuneuvon käyttövarkautena tässä vaiheessa.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory