Poliisi tarkasti 167 mopoa viikonloppuna Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

NordenBladet — Oulun poliisilaitos antoi viikonlopun aikana viitisenkymmentä sakkoa mopojen virittämisestä. Huoltajien on syytä varmistaa, että nuoren kulkuneuvo on lainmukainen ja turvallinen.Poliisi valvoi tehostetusti mopojen ja muiden kevyiden ajoneuvojen käyttöä ja kuntoa perjantaista sunnuntaihin 19.–21. toukokuuta 2023. Syynissä olivat niin kuljettajien ja ajoneuvojen kunto kuin liikennesääntöjen noudattaminenkin. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla ei järjestetty viikonloppuna kokoontumisajoja, mutta muutoin valvottavaa riitti koko alueella.Oulun poliisilaitoksen partiot tarkastivat viikonlopun aikana 167 mopoa, 14 moottoripyörää ja yhdeksän nelipyörää eli mönkijää tai traktorimönkijää. Poliisi määräsi 14 henkilöä väliaikaiseen ajokieltoon sekä antoi sakon tarpeettomasta ajosta kymmenelle kuljettajalle ja muusta liikennesääntöjen rikkomisesta 23:lle. Yhdeltä henkilöltä puuttui suojakypärä.11 kuljettajaa kuljetti kulkuneuvoa ilman ajo-oikeutta. Poliisi muistuttaa, että ajoneuvon omistaja vastaa siitä, että ajoneuvoa kuljettaa henkilö, jolla on siihen oikeuttava ajo-oikeus.Poliisin tavoitteena oli kirjata rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus vakavimmista alle 18-vuotiaiden tekemäksi epäillyistä rikoksista. Tällaisia rikoksia ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus ja esimerkiksi määrätietoinen poliisin pakeneminen tai muu päättäväisyyttä osoittava lainvastainen toiminta rikosnimikkeestä riippumatta.– Tarkoituksemme oli käsitellä vakavimmat rikokset siten, että olisimme tavanomaisen tutkinnan lisäksi ottaneet nuoren ankkuritoiminnan piiriin ja selvittäneet tapausta moniviranomaiskäsittelyssä huoltajien läsnä ollessa. Tällä kertaa valvonnassa ei kuitenkaan tullut vastaan näin vakavia tapauksia. Katsotaan, tuleeko tälle toimintamallille käyttöä myöhemmin, kertoo Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Tommi Heikkilä.Huoltajien on kiinnitettävä huomiota mopoilun turvallisuuteenOsaa partioiden tarkastamista kulkuneuvoista oli myös viritetty: poliisi antoi sakon kulkuneuvon muuttuneesta ajoluokasta yhdeksälle kuljettajalle, tehottomasta äänenvaimennuksesta kolmelle ja muusta muutoksesta 39:lle. Huoltajien on syytä tarkistaa, että nuoren kulkuneuvo on turvallinen ja lainmukainen. Poliisi suosittelee ottamaan tarkistuslistalle ainakin seuraavat asiat:nopeus,jarrut,valot,mittaristo,renkaat ja niiden kulutuspinta,pakoputkisto,rekisterikilpi,äänenvoimakkuus.Mopo saa kulkea enintään 45 kilometriä tunnissa, ja siitä pääsevän äänen täytyy olla maltillinen voimakkuudeltaan. Vinkkejä mopon kunnon tarkistamiseen saa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen opetusvideolta. (Youtube.com.)Mopon hyvä kunto parantaa merkittävästi mopoilun turvallisuutta, mutta se ei yksin riitä:– Huoltajien tulee varmistaa, että nuoret myös käyttäytyvät liikenteessä turvallisesti ja noudattavat liikennesääntöjä. Yleiset liikennekäytössä olevat tiet eivät ole temppuratoja, muistuttaa Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Tommi Heikkilä.

Oulun poliisilaitos antoi viikonlopun aikana viitisenkymmentä sakkoa mopojen virittämisestä. Huoltajien on syytä varmistaa, että nuoren kulkuneuvo on lainmukainen ja turvallinen.

Poliisi valvoi tehostetusti mopojen ja muiden kevyiden ajoneuvojen käyttöä ja kuntoa perjantaista sunnuntaihin 19.–21. toukokuuta 2023. Syynissä olivat niin kuljettajien ja ajoneuvojen kunto kuin liikennesääntöjen noudattaminenkin. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla ei järjestetty viikonloppuna kokoontumisajoja, mutta muutoin valvottavaa riitti koko alueella.

Oulun poliisilaitoksen partiot tarkastivat viikonlopun aikana 167 mopoa, 14 moottoripyörää ja yhdeksän nelipyörää eli mönkijää tai traktorimönkijää. Poliisi määräsi 14 henkilöä väliaikaiseen ajokieltoon sekä antoi sakon tarpeettomasta ajosta kymmenelle kuljettajalle ja muusta liikennesääntöjen rikkomisesta 23:lle. Yhdeltä henkilöltä puuttui suojakypärä.

11 kuljettajaa kuljetti kulkuneuvoa ilman ajo-oikeutta. Poliisi muistuttaa, että ajoneuvon omistaja vastaa siitä, että ajoneuvoa kuljettaa henkilö, jolla on siihen oikeuttava ajo-oikeus.

Poliisin tavoitteena oli kirjata rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus vakavimmista alle 18-vuotiaiden tekemäksi epäillyistä rikoksista. Tällaisia rikoksia ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus ja esimerkiksi määrätietoinen poliisin pakeneminen tai muu päättäväisyyttä osoittava lainvastainen toiminta rikosnimikkeestä riippumatta.

– Tarkoituksemme oli käsitellä vakavimmat rikokset siten, että olisimme tavanomaisen tutkinnan lisäksi ottaneet nuoren ankkuritoiminnan piiriin ja selvittäneet tapausta moniviranomaiskäsittelyssä huoltajien läsnä ollessa. Tällä kertaa valvonnassa ei kuitenkaan tullut vastaan näin vakavia tapauksia. Katsotaan, tuleeko tälle toimintamallille käyttöä myöhemmin, kertoo Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Tommi Heikkilä.

Huoltajien on kiinnitettävä huomiota mopoilun turvallisuuteen

Osaa partioiden tarkastamista kulkuneuvoista oli myös viritetty: poliisi antoi sakon kulkuneuvon muuttuneesta ajoluokasta yhdeksälle kuljettajalle, tehottomasta äänenvaimennuksesta kolmelle ja muusta muutoksesta 39:lle. Huoltajien on syytä tarkistaa, että nuoren kulkuneuvo on turvallinen ja lainmukainen. Poliisi suosittelee ottamaan tarkistuslistalle ainakin seuraavat asiat:

  • nopeus,
  • jarrut,
  • valot,
  • mittaristo,
  • renkaat ja niiden kulutuspinta,
  • pakoputkisto,
  • rekisterikilpi,
  • äänenvoimakkuus.

Mopo saa kulkea enintään 45 kilometriä tunnissa, ja siitä pääsevän äänen täytyy olla maltillinen voimakkuudeltaan. Vinkkejä mopon kunnon tarkistamiseen saa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen opetusvideolta. (Youtube.com.)

Mopon hyvä kunto parantaa merkittävästi mopoilun turvallisuutta, mutta se ei yksin riitä:

– Huoltajien tulee varmistaa, että nuoret myös käyttäytyvät liikenteessä turvallisesti ja noudattavat liikennesääntöjä. Yleiset liikennekäytössä olevat tiet eivät ole temppuratoja, muistuttaa Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Tommi Heikkilä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory