NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen partioita työllistivät niin epäillyt rattijuopot kuin varkaatkin. Rattijuoppoja jäi kiinni neljä, joista kolmen epäillään autoilleen huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Muutamat rattijuopumustapaukset paljastivat oheisrikoksia, muun muassa yksi ajeli varastetulla autolla.LAHTI. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus holtittomasti liikkuneesta henkilöautosta keskiviikon vastaisena yönä yhden aikoihin Lahden Kivimaalla. Samalla selvisi, että ilmoituksessa mainittu auto oli paria päivää aikaisemmin anastettu.Poliisipartio havaitsi kyseisen auton liikkeellä Mukkulassa. Partio lähti auton perään ja sen kuljettaja pysäyttikin auton varsin nopeasti liikekiinteistön takapihalle. Autoa kuljetti parikymppinen ajokiellossa oleva mies. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.Kuljettaja otetiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Poliisimies oli viettämässä ansaittua vapaapäivää tiistaina, kun hän tapasi tavakseen polkupyöriä anastavan miehen liikkeellä pyörällä Lahden Kivimaalla. Poliisimies kertoi epäillylle pyörävarkaalle olevansa poliisi ja pyysi miestä jäädä selvittämään polkupyörän alkuperää. Nelikymppinen mies kuitenkin hylkäsi polkupyörän ja hän pinkaisi maastoon, jääden tällä kertaa hukkaan.Poliisipartio kävi hakemassa varastetuksi epäillyn polkupyörän poliisiasemalle ja kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen varkaudesta, johon nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen.LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta liikenneonnettomuustehtävän tiistaina iltapäivällä Kivistönmäelle. Ilmoituksen mukaan kuorma-auto ja henkilöauto olivat kolaroineet.Partio sai tapahtumapaikkatutkinnassa selville seuraavaa, että nelikymppinen mies ajoi kuorma-autolla Lahdenkatua keskustan suuntaan. Kuorma-auton vieressä oikeanpuoleisimmalla ajokaistalla oli henkilöauto, jota kuorma-auton kuljettaja ei havainnut vaihtaessaan ajokaistaa. Kuorma-auto osui henkilöauton takaosaan ja törmäyksen voimasta henkilöauto ajautui kulkusuunnassaan oikealle törmäten tien laidassa olleeseen valotauluun. Henkilöauto vaurioitui hinauskuntoon.Kuorma-auton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.ORIMATTILA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän tiistaina iltapäivällä Orimattilan keskustan tuntomaan. Tehtäväilmoituksen mukaan ilmoittaja oli sopinut tapaamisen myyjän kanssa, joka myy ilmoittajalta kuukausi aikaisemmin anastettua polkupyörää internetin sovelluksessa.Poliisipartio tapasi kauppapaikalta anastettua polkupyörää kauppaavan nelikymppisen miehen, joka myönsikin anastaneensa kyseisen polkupyörän kuukausi sitten Riihimäeltä. Pyörävaras haki asunnoltaan pyörästä poistamiaan osia. Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.TAMMELA. Poliisipartio oli selvittämässä hirvikolaria myöhään tiistai-iltana kymppitiellä Mustialassa. Tapahtumapaikalla ohjattiin liikennettä ja sinne oli syntynyt autojono, kun yksi autoista lähti ohittamaan onnettomuuspaikalle syntynyttä autojonoa.Poliisipartio pysäytti kyseisen auton tarkastusta varten. Autoa kuljetti päihtyneen oloinen ajokiellossa oleva nelikymppinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Mies ei suostunut huumepikatestiin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Partio havaitsi matkustajana olleen nelikymppisen miehen rintataskussa olevan kaasusumutin. Autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Autosta löytyi luvaton ampuma-ase. Nelikymppinen miesmatkustaja kertoi myös aseen olevan hänen. Mies otettiin kiinni epäiltynä ampuma-aserikokseen. Kaasusumuttimen osalta miestä epäillään ampuma-aserikkomuksesta.FORSSA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus tiistai-iltana, että romuliikkeen pihassa on kommandopipoinen henkilö ja hän on ilmeisesti anastuspuuhissa.Poliisipartion mennessä tapahtumapaikalle yhdessä henkilökunnan kanssa, tekivät he havainnon kahdesta henkilöstä kantamassa lihalaatikoita. Kaksikon havaitessa poliisin, lähti kaksikko juoksemaan karkuun. Päästessään ulos romuliikkeen pihasta kaksikon pakosuunnat erkanivat.Toinen miehistä suuntasi pakonsa Citymarketin suuntaan, jossa hänet otti kiinni romuliikkeen työntekijä. Toisenkin miehen juoksi kiinni romuliikkeen työntekijä. Poliisille jäi helppo työ kuljettaa varkaat poliisiautolla poliisiasemalla epäiltynä varkauden yritykseen.Kolmekymppiset miehet olivat pakanneet lihalaatikoihin yli 200 kiloa kuparia.HATTULA. Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan naisen kuljettamassa henkilöautoa tiistai-iltana Parolassa. Poliisipartio kuulusteli kuljettajan epäiltynä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä 12 aikaisempaa vuoden sisällä.HÄMEENLINNA. Poliisipartiot suorittivat liikennejuopumusvalvontaa puolenyön aikoihin kymppitiellä Idänpäässä.Valvontapaikkaa lähestyi Lahden suunnasta henkilöauto, joka teki niin sanotun u-käännöksen. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyikin kauppaliikkeen pihaan. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Hänellä on kolme aiempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.Kuljettajalle tehty huumeokatesti oli positiivinen, joten hänet vietiin verikokeeseen. Miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.HÄMEENLINNA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän tiistaina illansuussa miehestä, joka raahaa lukittua polkupyörää Keinusaaressa. Partio tavoitti pyörää raahaavan nelikymppisen miehen. Partio sai selville, että miehen raahaa pyörä oli ilmoitettu anastetuksi. Hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.RIIHIMÄKI. Seitsemänkymppiselle miehelle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta tiistaina aamupäivällä. Poliisipartio tapasi miehen kuljettamassa pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,50 mg/l.

Hämeen poliisilaitoksen partioita työllistivät niin epäillyt rattijuopot kuin varkaatkin. Rattijuoppoja jäi kiinni neljä, joista kolmen epäillään autoilleen huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Muutamat rattijuopumustapaukset paljastivat oheisrikoksia, muun muassa yksi ajeli varastetulla autolla.

LAHTI. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus holtittomasti liikkuneesta henkilöautosta keskiviikon vastaisena yönä yhden aikoihin Lahden Kivimaalla. Samalla selvisi, että ilmoituksessa mainittu auto oli paria päivää aikaisemmin anastettu.
Poliisipartio havaitsi kyseisen auton liikkeellä Mukkulassa. Partio lähti auton perään ja sen kuljettaja pysäyttikin auton varsin nopeasti liikekiinteistön takapihalle. Autoa kuljetti parikymppinen ajokiellossa oleva mies. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Kuljettaja otetiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.

LAHTI. Poliisimies oli viettämässä ansaittua vapaapäivää tiistaina, kun hän tapasi tavakseen polkupyöriä anastavan miehen liikkeellä pyörällä Lahden Kivimaalla. Poliisimies kertoi epäillylle pyörävarkaalle olevansa poliisi ja pyysi miestä jäädä selvittämään polkupyörän alkuperää. Nelikymppinen mies kuitenkin hylkäsi polkupyörän ja hän pinkaisi maastoon, jääden tällä kertaa hukkaan.
Poliisipartio kävi hakemassa varastetuksi epäillyn polkupyörän poliisiasemalle ja kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen varkaudesta, johon nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen.

LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta liikenneonnettomuustehtävän tiistaina iltapäivällä Kivistönmäelle. Ilmoituksen mukaan kuorma-auto ja henkilöauto olivat kolaroineet.
Partio sai tapahtumapaikkatutkinnassa selville seuraavaa, että nelikymppinen mies ajoi kuorma-autolla Lahdenkatua keskustan suuntaan. Kuorma-auton vieressä oikeanpuoleisimmalla ajokaistalla oli henkilöauto, jota kuorma-auton kuljettaja ei havainnut vaihtaessaan ajokaistaa. Kuorma-auto osui henkilöauton takaosaan ja törmäyksen voimasta henkilöauto ajautui kulkusuunnassaan oikealle törmäten tien laidassa olleeseen valotauluun. Henkilöauto vaurioitui hinauskuntoon.
Kuorma-auton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

ORIMATTILA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän tiistaina iltapäivällä Orimattilan keskustan tuntomaan. Tehtäväilmoituksen mukaan ilmoittaja oli sopinut tapaamisen myyjän kanssa, joka myy ilmoittajalta kuukausi aikaisemmin anastettua polkupyörää internetin sovelluksessa.
Poliisipartio tapasi kauppapaikalta anastettua polkupyörää kauppaavan nelikymppisen miehen, joka myönsikin anastaneensa kyseisen polkupyörän kuukausi sitten Riihimäeltä. Pyörävaras haki asunnoltaan pyörästä poistamiaan osia. Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.

TAMMELA. Poliisipartio oli selvittämässä hirvikolaria myöhään tiistai-iltana kymppitiellä Mustialassa. Tapahtumapaikalla ohjattiin liikennettä ja sinne oli syntynyt autojono, kun yksi autoista lähti ohittamaan onnettomuuspaikalle syntynyttä autojonoa.
Poliisipartio pysäytti kyseisen auton tarkastusta varten. Autoa kuljetti päihtyneen oloinen ajokiellossa oleva nelikymppinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Mies ei suostunut huumepikatestiin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Partio havaitsi matkustajana olleen nelikymppisen miehen rintataskussa olevan kaasusumutin. Autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Autosta löytyi luvaton ampuma-ase. Nelikymppinen miesmatkustaja kertoi myös aseen olevan hänen. Mies otettiin kiinni epäiltynä ampuma-aserikokseen. Kaasusumuttimen osalta miestä epäillään ampuma-aserikkomuksesta.

FORSSA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus tiistai-iltana, että romuliikkeen pihassa on kommandopipoinen henkilö ja hän on ilmeisesti anastuspuuhissa.
Poliisipartion mennessä tapahtumapaikalle yhdessä henkilökunnan kanssa, tekivät he havainnon kahdesta henkilöstä kantamassa lihalaatikoita. Kaksikon havaitessa poliisin, lähti kaksikko juoksemaan karkuun. Päästessään ulos romuliikkeen pihasta kaksikon pakosuunnat erkanivat.
Toinen miehistä suuntasi pakonsa Citymarketin suuntaan, jossa hänet otti kiinni romuliikkeen työntekijä. Toisenkin miehen juoksi kiinni romuliikkeen työntekijä. Poliisille jäi helppo työ kuljettaa varkaat poliisiautolla poliisiasemalla epäiltynä varkauden yritykseen.
Kolmekymppiset miehet olivat pakanneet lihalaatikoihin yli 200 kiloa kuparia.

HATTULA. Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan naisen kuljettamassa henkilöautoa tiistai-iltana Parolassa. Poliisipartio kuulusteli kuljettajan epäiltynä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä 12 aikaisempaa vuoden sisällä.

HÄMEENLINNA. Poliisipartiot suorittivat liikennejuopumusvalvontaa puolenyön aikoihin kymppitiellä Idänpäässä.
Valvontapaikkaa lähestyi Lahden suunnasta henkilöauto, joka teki niin sanotun u-käännöksen. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyikin kauppaliikkeen pihaan. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Hänellä on kolme aiempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
Kuljettajalle tehty huumeokatesti oli positiivinen, joten hänet vietiin verikokeeseen. Miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

HÄMEENLINNA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän tiistaina illansuussa miehestä, joka raahaa lukittua polkupyörää Keinusaaressa. Partio tavoitti pyörää raahaavan nelikymppisen miehen. Partio sai selville, että miehen raahaa pyörä oli ilmoitettu anastetuksi. Hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.

RIIHIMÄKI. Seitsemänkymppiselle miehelle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta tiistaina aamupäivällä. Poliisipartio tapasi miehen kuljettamassa pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,50 mg/l.

]]>

Lähde: Poliisi.fi