NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkoon on kuulunut paljon työnsarkaa tien päällä. Eri puolilla aluetta on kaahailtu kovia ylinopeuksia ja ajettu muutenkin vaaraa aiheuttaen. Lisäksi kerromme Lohjalla sattuneesta varastopalosta, jonka poliisi epäilee olleen tahallista vahingontekoa.60 km/h yli rajoituksen ajava 16-vuotias Nummelassa ja vaarallinen kuljettaja EspoossaPoliisilla oli paljon työtä tien päällä viikonloppuna. Esimerkiksi lauantaina 6.5. Siuntiossa kuljettaja ajoi 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 123 kilometriä tunnissa ja toinen samaisella alueella 126 kilometriä tunnissa.Lauantai-iltana Nummelassa kilvettömällä moottoripyörällä ajava kuljettaja kaahasi 40 kilometrin nopeusrajoitusalueella 100 kilometriä tunnissa. Kuljettaja lähti pakenemaan poliisia, ja poliisin partio seurasi kuljettajaa, joka paetessaan ajoi muun muassa kevyen liikenteen väylää. Lopulta kiinni saadusta 16-vuotiaasta kuljettajasta tehtiin lastensuojeluilmoitus ja kirjattiin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.Sunnuntaina 7.5. partio pysäytti Espoon Länsiväylällä kuljettajan, jonka ajotyyli sai poliisin epäilemään, että kuljettaja saattaa olla päihtynyt. Ajoneuvo kulki välillä tien pientareella ja välillä kaistaviivojen päällä, ja ajotapa oli kokonaisuudessaan erittäin vaarallinen. Kävi ilmi, että kuljettaja ei kuitenkaan ollut päihtynyt. Poliisi epäilee kuljettajan käyttäneen ajaessaan jotakin laitetta, joka oli vienyt tämän huomion. Asia kirjattiin vakavaa piittaamattomuutta osoittavana liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Poliisi epäilee Lohjalla tapahtuneen rakennuspalon olleen tahallinenPoliisi sai lauantai-aamuna 6.5. hätäkeskuksen kautta tiedon, että Lohjan Muijalassa palaa varastorakennus ja lautakasa. Molemmat sijaitsivat lukitun puomin takana. Rakennus, jossa ei ollut sähköjä, paloi kokonaan.Poliisi tutkii asiaa nimikkeellä vahingonteko.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkoon on kuulunut paljon työnsarkaa tien päällä. Eri puolilla aluetta on kaahailtu kovia ylinopeuksia ja ajettu muutenkin vaaraa aiheuttaen. Lisäksi kerromme Lohjalla sattuneesta varastopalosta, jonka poliisi epäilee olleen tahallista vahingontekoa.
60 km/h yli rajoituksen ajava 16-vuotias Nummelassa ja vaarallinen kuljettaja Espoossa
Poliisilla oli paljon työtä tien päällä viikonloppuna. Esimerkiksi lauantaina 6.5. Siuntiossa kuljettaja ajoi 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 123 kilometriä tunnissa ja toinen samaisella alueella 126 kilometriä tunnissa.
Lauantai-iltana Nummelassa kilvettömällä moottoripyörällä ajava kuljettaja kaahasi 40 kilometrin nopeusrajoitusalueella 100 kilometriä tunnissa. Kuljettaja lähti pakenemaan poliisia, ja poliisin partio seurasi kuljettajaa, joka paetessaan ajoi muun muassa kevyen liikenteen väylää. Lopulta kiinni saadusta 16-vuotiaasta kuljettajasta tehtiin lastensuojeluilmoitus ja kirjattiin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Sunnuntaina 7.5. partio pysäytti Espoon Länsiväylällä kuljettajan, jonka ajotyyli sai poliisin epäilemään, että kuljettaja saattaa olla päihtynyt. Ajoneuvo kulki välillä tien pientareella ja välillä kaistaviivojen päällä, ja ajotapa oli kokonaisuudessaan erittäin vaarallinen. Kävi ilmi, että kuljettaja ei kuitenkaan ollut päihtynyt. Poliisi epäilee kuljettajan käyttäneen ajaessaan jotakin laitetta, joka oli vienyt tämän huomion. Asia kirjattiin vakavaa piittaamattomuutta osoittavana liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Poliisi epäilee Lohjalla tapahtuneen rakennuspalon olleen tahallinen
Poliisi sai lauantai-aamuna 6.5. hätäkeskuksen kautta tiedon, että Lohjan Muijalassa palaa varastorakennus ja lautakasa. Molemmat sijaitsivat lukitun puomin takana. Rakennus, jossa ei ollut sähköjä, paloi kokonaan.
Poliisi tutkii asiaa nimikkeellä vahingonteko.
]]>
Lähde: Poliisi.fi