NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. rattijuopot, häiriökäyttäytyminen ja muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.HÄMEENLINNAPerjantaina aamupäivällä noin kello 09.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä kuorma-autolla Itäportinkadulla. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe ylitti törkeän rattijuopumuksen lukeman. Noin viisikymppinen mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.LAHTIPerjantaina iltapäivällä kello 15.05 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Itäkadulla Liipolassa. Partio pysäytti auton selvittääkseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi lakometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Perjantai-iltana kello 23.50 aikaan poliisipartio pysäytti Sorvarinkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.Lauantain puolella kello 00.45 aikaan Uudenmaankadulla poliisipartio pysäytti huomattavalla ylinopeudella vastaan tulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Lauantain puolella kello 01.00 aikaan poliisipartio kiinnitti Vapaudenkadulla huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan tiedettiin olevan ajokiellossa. Kyseinen auto pysäytettiin Aleksanterikadulla. Autoa kuljettanut 2000 luvun alkupuolella syntynyt mies on jäänyt ajo-oikeudetta ajosta kiinni 23 kertaa vuoden sisällä.IITTILauantain puolella noin kello 01.00 aikaan poliisi kävi hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella useamman partion voimin selvittämässä Löyttiläntien seurojentalolla nuorison juhlintaa. Ilman virallisia lupia järjestetty nuorten vappujuhlinta päättyi muutaman nuoren osalta poliisin suojissa, osan päästessä huoltajien mukana kotiin. Tapahtunutta tutkitaan kokoontumisrikkomuksena.HEINOLAPerjantai-iltana kello 18.25 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Tehtaankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. rattijuopot, häiriökäyttäytyminen ja muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.

HÄMEENLINNA
Perjantaina aamupäivällä noin kello 09.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä kuorma-autolla Itäportinkadulla. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe ylitti törkeän rattijuopumuksen lukeman. Noin viisikymppinen mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LAHTI
Perjantaina iltapäivällä kello 15.05 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Itäkadulla Liipolassa. Partio pysäytti auton selvittääkseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi lakometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Perjantai-iltana kello 23.50 aikaan poliisipartio pysäytti Sorvarinkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.
Lauantain puolella kello 00.45 aikaan Uudenmaankadulla poliisipartio pysäytti huomattavalla ylinopeudella vastaan tulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantain puolella kello 01.00 aikaan poliisipartio kiinnitti Vapaudenkadulla huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan tiedettiin olevan ajokiellossa. Kyseinen auto pysäytettiin Aleksanterikadulla. Autoa kuljettanut 2000 luvun alkupuolella syntynyt mies on jäänyt ajo-oikeudetta ajosta kiinni 23 kertaa vuoden sisällä.
IITTI
Lauantain puolella noin kello 01.00 aikaan poliisi kävi hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella useamman partion voimin selvittämässä Löyttiläntien seurojentalolla nuorison juhlintaa. Ilman virallisia lupia järjestetty nuorten vappujuhlinta päättyi muutaman nuoren osalta poliisin suojissa, osan päästessä huoltajien mukana kotiin. Tapahtunutta tutkitaan kokoontumisrikkomuksena.
HEINOLA
Perjantai-iltana kello 18.25 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Tehtaankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi