NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 150 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 10 henkilöä. Sairaalalta poistettu mies vastusti voimakkaasti kiinniottoa ja Hämeen alueelta tavattiin taas näpistelijöitä sekä rattijuoppoja.KANTA-HÄMEKello 15.00 aikaan, pysäytti partio Riihimäellä Mattilantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 30-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni 17 kertaa.Kello 20.00 aikaan otti 45-vuotias mies Riihimäellä Etelän Viertotiellä sijaitsevasta kaupasta 24-tölkkiä keskiolutta ja poistui liikkeestä maksamatta tuotteita. Sivullinen oli huomannut näpistyksen ja lähti seuraamaan tekijää. Partio tavoitti tekijän sivullisen avustuksella Telluskadulta. Mies myönsi teon ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana 10 kertaa kiinni omaisuusrikoksista. Miehen hallusta löytyi myös puukko ja sorkkarauta. Neljä olutta jäi kateisiin.Kello 20.30 aikaan, sai poliisi tehtäväksi mennä Janakkalassa Heimolantiellä sijaitsevan kaupan parkkipaikalle, jossa ilmoituksen mukaan pysäköidyssä autossa nukkuu mies, sylissään minigrip-pussi, jossa mahdollisesti ampuma-aseen patruunoita. Partion tullessa paikalle, oli mies edelleen sikeässä unessa ja mutta hänet saatiin heräteltyä. Miehen hallussa olevasta minigrip-pusisista löytyi muutama patruuna, joiden hallussapitoon 30-vuotiaalla miehellä ei ollut lupaa. Autoon tehdyssä paikanetsinnässä, löytyi autosta pieni määrä huumausainetta. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta sekä lievästä ampuma-aserikoksesta.PÄIJÄT-HÄMEKello 17.30 pysäytti partio Lahdessa Ajokadulla matkailuauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 70-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.Kello 19.00 aikaan, jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli ottanut paidan hyllystä ja laittanut sen reppuunsa. Tämän jälkeen nainen oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotetta. Nainen oli repinyt paidasta irti hälyttimen sekä hintalaput, joten paitaa ei saatu myyntikuntoisena takaisin. Nainen joutuu korvaamaan kaupalle noin 20 euroa paidasta.Kello 01.00 sai partio tehtäväksi mennä poistamaan keskussairaalan pihalta häiriköivän juopuneen miehen, joka oli poistettu hetkeä aikaisemmin vartijoiden toimesta sairaalan sisätiloista, jossa mies oli pyrkinyt juomaan telineistä käsidesiä sekä häiriköinyt muita potilaita. Mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti vartijoita kohtaan, jonka takia paikalle kutsuttiin poliisi. Partion kuljettaessa 30-vuotiasta miestä poliisiautoon, alkoi mies rimpuilla voimakkaasti ja yritti irrottautua kuljetusotteesta. Mies jouduttiin raudoittamaan, mutta raudoituksen jälkeen hän pääsi vielä potkaisemaan toista konstaapelia jalkaan. Tämän jälkeen myös miehen jalat kahlehdittiin ja hänet kannettiin poliisiautoon. Miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Miehellä on vastaavia tekoja, sekä haitantekoja kertynyt viimeisen vuoden aikana 15 kertaa. 

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 150 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 10 henkilöä. Sairaalalta poistettu mies vastusti voimakkaasti kiinniottoa ja Hämeen alueelta tavattiin taas näpistelijöitä sekä rattijuoppoja.

KANTA-HÄME

Kello 15.00 aikaan, pysäytti partio Riihimäellä Mattilantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 30-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni 17 kertaa.

Kello 20.00 aikaan otti 45-vuotias mies Riihimäellä Etelän Viertotiellä sijaitsevasta kaupasta 24-tölkkiä keskiolutta ja poistui liikkeestä maksamatta tuotteita. Sivullinen oli huomannut näpistyksen ja lähti seuraamaan tekijää. Partio tavoitti tekijän sivullisen avustuksella Telluskadulta. Mies myönsi teon ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana 10 kertaa kiinni omaisuusrikoksista. Miehen hallusta löytyi myös puukko ja sorkkarauta. Neljä olutta jäi kateisiin.

Kello 20.30 aikaan, sai poliisi tehtäväksi mennä Janakkalassa Heimolantiellä sijaitsevan kaupan parkkipaikalle, jossa ilmoituksen mukaan pysäköidyssä autossa nukkuu mies, sylissään minigrip-pussi, jossa mahdollisesti ampuma-aseen patruunoita. Partion tullessa paikalle, oli mies edelleen sikeässä unessa ja mutta hänet saatiin heräteltyä. Miehen hallussa olevasta minigrip-pusisista löytyi muutama patruuna, joiden hallussapitoon 30-vuotiaalla miehellä ei ollut lupaa. Autoon tehdyssä paikanetsinnässä, löytyi autosta pieni määrä huumausainetta. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta sekä lievästä ampuma-aserikoksesta.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 17.30 pysäytti partio Lahdessa Ajokadulla matkailuauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 70-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.

Kello 19.00 aikaan, jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli ottanut paidan hyllystä ja laittanut sen reppuunsa. Tämän jälkeen nainen oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotetta. Nainen oli repinyt paidasta irti hälyttimen sekä hintalaput, joten paitaa ei saatu myyntikuntoisena takaisin. Nainen joutuu korvaamaan kaupalle noin 20 euroa paidasta.

Kello 01.00 sai partio tehtäväksi mennä poistamaan keskussairaalan pihalta häiriköivän juopuneen miehen, joka oli poistettu hetkeä aikaisemmin vartijoiden toimesta sairaalan sisätiloista, jossa mies oli pyrkinyt juomaan telineistä käsidesiä sekä häiriköinyt muita potilaita. Mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti vartijoita kohtaan, jonka takia paikalle kutsuttiin poliisi. Partion kuljettaessa 30-vuotiasta miestä poliisiautoon, alkoi mies rimpuilla voimakkaasti ja yritti irrottautua kuljetusotteesta. Mies jouduttiin raudoittamaan, mutta raudoituksen jälkeen hän pääsi vielä potkaisemaan toista konstaapelia jalkaan. Tämän jälkeen myös miehen jalat kahlehdittiin ja hänet kannettiin poliisiautoon. Miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Miehellä on vastaavia tekoja, sekä haitantekoja kertynyt viimeisen vuoden aikana 15 kertaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi