NordenBladet — Henkilöauto oli meinannut törmätä liikenteenjakajaan ennen ojaan ajamistaMaanantaina Liperissä Tutjuntien ja Tsasounankujan risteyksessä ojaan ajaneen henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Miehen alkometripuhalluksen tulos oli ollut 2.9 promillea. Kuljettaja käytettiin verikokeissa mahdollisen jälkinauttimisväitteen varalta, koska partio ei päässyt paikalle välittömästi tapahtuneen jälkeen.Joensuun Reijolassa oli anastettu maanantai-illan ja tiistaiaamun välisenä aikana polttoainetta yrityskiinteistön pihassa olleista kuorma-autoista. Polttoainetta oli anastettu yhteensä noin 50-60 litraa.
Henkilöauto oli meinannut törmätä liikenteenjakajaan ennen ojaan ajamista
Maanantaina Liperissä Tutjuntien ja Tsasounankujan risteyksessä ojaan ajaneen henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Miehen alkometripuhalluksen tulos oli ollut 2.9 promillea. Kuljettaja käytettiin verikokeissa mahdollisen jälkinauttimisväitteen varalta, koska partio ei päässyt paikalle välittömästi tapahtuneen jälkeen.
Joensuun Reijolassa oli anastettu maanantai-illan ja tiistaiaamun välisenä aikana polttoainetta yrityskiinteistön pihassa olleista kuorma-autoista. Polttoainetta oli anastettu yhteensä noin 50-60 litraa.
]]>
Lähde: Poliisi.fi
