NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 275 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 9 henkilöä. Salpakankaalla polkupyörävaras anasti telineestä kalliin sähköpyörän ja näpistelijöitä tavattiin kummaltakin kenttäjohtoalueelta. Myös rattijuopot aiheuttivat tehtäviä polisiille. Illalla ja öllä erillaiset häiriökäyttäytymiset keskustoissa pitivät poliisit kiireisinä.PÄIJÄT-HÄMEPerjantaina kello 11.00 aikaan, jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 34-vuotias mies. Mies oli ottanut kaupan hyllystä 13 euroa maksavat hansikkaat, repinyt niistä hälyttimet sekä laput irti ja piilottanut ne taskuunsa, jonka jälkeen hän ohitti kassalinjan maksamatta niitä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista viisi kertaa. Hanskoja ei saatu myyntikuntoisena takaisin, joten kauppa vaatii mieheltä korvauksia myös tuhoutuneista hanskoista.Kello 12.00 aikaan, tuli Salpakankaalta Koulurinteentieltä ilmoitus, että mies anasti Salpakankaan päiväkodin pyörätelineestä sähköpolkupyörän irrottamalla siitä eturenkaan, mistä polkupyörä oli kiinnitetty telineeseen. Partion tullessa paikalle, selvisi että mies oli kantanut eturenkaatonta polkupyörää kohti kuntakeskusta ja viimeinen havainto miehestä oli Hollolanraitilta, mistä mies oli livahtanut vanhalle soramontulle piiloon. Partio tavoitti soramontulla piilottelevan varkaan ja kiinniotti 40-vuotiaan, poliisille entuudestaan tutun miehen epäiltynä varkauteen. Partio palautti polkupyörän oikealle omistajalle. Poliisi muistuttaakin polkupyöränomistajia huolehtimaan polkupyöriensä huolellisesta lukituksesta. Keväällä samaan aikaan Leskenlehtien kanssa, nousevat myös polkupyörävarkaat koloistaan ja aloittavat joka kesäisen pahantekonsa, ajattelematta laisinkaan polkupyörien omistajille aiheutuvaa mielipahaa ja harmia.Kello 15.50 jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 40-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kahdet aurinkolasit ja piilottanut ne vaatteisiinsa. Tämän jälkeen mies oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 10 kertaa.Kello 20.30 aikaan, pysäytti partio Heinolassa Siltakadulla henkilöauton, joka oli poliisijärjestelmien mukaan katsastamaton sekä käyttökiellossa. Autoa kuljettanut 31-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.Kello 21.50 aikaan jäi Hollolassa Kansankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä kiinni 53-vuotias nainen. Nainen oli piilottanut hameensa alle erilaisia elintarvikkeita sekä kaiuttimet ja poistunut liikkeestä maksamatta piilottamiaan tuotteita. Tuotteiden yhteisarvo noin 400 euroa. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 30 kertaa.KANTA-HÄMEKello 14.00 aikaan jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni kolme alle 15-vuotiasta lasta näpistyksestä. Lapset olivat piilottaneet vaatteisiinsa makeisia noin viiden euron arvosta ja yrittäneet poistua kaupasta maksamatta niitä. Vartija sai lapset kiinni ja asiasta ilmoitettiin poliisille, vanhemmille sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.Kello 13.00 aikaan partio sai hälytyksen Hämeenlinnassa Kuokkamaalla sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa pariskunnalle oli tullut riitaa. Tapahtumapaikalle selvisi, että riita oli alkanut kesärenkaista, joita mies ei ollut suostunut luovuttamaan naiselle. Naisen mukaan mies oli tarttunut häneen kiinni ja kaatanut maahan. Miehen mukaan taas nainen oli käynyt häneen käsiksi, tarttumalla häntä rinnuksista kiinni ja painamalla sohvaa vasten. Kummallakaan osallisella ei ollut havaittavissa vammoja. Asiasta kirjattiin kummankin osalta ilmoitukset lievästä pahoinpitelystä 

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 275 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 9 henkilöä. Salpakankaalla polkupyörävaras anasti telineestä kalliin sähköpyörän ja näpistelijöitä tavattiin kummaltakin kenttäjohtoalueelta. Myös rattijuopot aiheuttivat tehtäviä polisiille. Illalla ja öllä erillaiset häiriökäyttäytymiset keskustoissa pitivät poliisit kiireisinä.

PÄIJÄT-HÄME

Perjantaina kello 11.00 aikaan, jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 34-vuotias mies. Mies oli ottanut kaupan hyllystä 13 euroa maksavat hansikkaat, repinyt niistä hälyttimet sekä laput irti ja piilottanut ne taskuunsa, jonka jälkeen hän ohitti kassalinjan maksamatta niitä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista viisi kertaa. Hanskoja ei saatu myyntikuntoisena takaisin, joten kauppa vaatii mieheltä korvauksia myös tuhoutuneista hanskoista.

Kello 12.00 aikaan, tuli Salpakankaalta Koulurinteentieltä ilmoitus, että mies anasti Salpakankaan päiväkodin pyörätelineestä sähköpolkupyörän irrottamalla siitä eturenkaan, mistä polkupyörä oli kiinnitetty telineeseen. Partion tullessa paikalle, selvisi että mies oli kantanut eturenkaatonta polkupyörää kohti kuntakeskusta ja viimeinen havainto miehestä oli Hollolanraitilta, mistä mies oli livahtanut vanhalle soramontulle piiloon. Partio tavoitti soramontulla piilottelevan varkaan ja kiinniotti 40-vuotiaan, poliisille entuudestaan tutun miehen epäiltynä varkauteen. Partio palautti polkupyörän oikealle omistajalle. 
Poliisi muistuttaakin polkupyöränomistajia huolehtimaan polkupyöriensä huolellisesta lukituksesta. Keväällä samaan aikaan Leskenlehtien kanssa, nousevat myös polkupyörävarkaat koloistaan ja aloittavat joka kesäisen pahantekonsa, ajattelematta laisinkaan polkupyörien omistajille aiheutuvaa mielipahaa ja harmia.

Kello 15.50 jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 40-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kahdet aurinkolasit ja piilottanut ne vaatteisiinsa. Tämän jälkeen mies oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 10 kertaa.

Kello 20.30 aikaan, pysäytti partio Heinolassa Siltakadulla henkilöauton, joka oli poliisijärjestelmien mukaan katsastamaton sekä käyttökiellossa. Autoa kuljettanut 31-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.

Kello 21.50 aikaan jäi Hollolassa Kansankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä kiinni 53-vuotias nainen. Nainen oli piilottanut hameensa alle erilaisia elintarvikkeita sekä kaiuttimet ja poistunut liikkeestä maksamatta piilottamiaan tuotteita. Tuotteiden yhteisarvo noin 400 euroa. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 30 kertaa.

KANTA-HÄME

Kello 14.00 aikaan jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni kolme alle 15-vuotiasta lasta näpistyksestä. Lapset olivat piilottaneet vaatteisiinsa makeisia noin viiden euron arvosta ja yrittäneet poistua kaupasta maksamatta niitä. Vartija sai lapset kiinni ja asiasta ilmoitettiin poliisille, vanhemmille sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.

Kello 13.00 aikaan partio sai hälytyksen Hämeenlinnassa Kuokkamaalla sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa pariskunnalle oli tullut riitaa. Tapahtumapaikalle selvisi, että riita oli alkanut kesärenkaista, joita mies ei ollut suostunut luovuttamaan naiselle. Naisen mukaan mies oli tarttunut häneen kiinni ja kaatanut maahan. Miehen mukaan taas nainen oli käynyt häneen käsiksi, tarttumalla häntä rinnuksista kiinni ja painamalla sohvaa vasten. Kummallakaan osallisella ei ollut havaittavissa vammoja. Asiasta kirjattiin kummankin osalta ilmoitukset lievästä pahoinpitelystä
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi