NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen kulunut vuorokausi oli tehtävämäärällisesti normaali. Tehtäviä oli hiukan yli 170. Näpistelijät vastustivat vartijaa Lahdessa. Muutama epäilty rattijuoppokin jäi kiinni poliisilaitoksen alueella.LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkoiltana Lahden Kivimaalle. Ilmoituksen mukaan vartijoilla on kiinni kaksi myymälävarasta, joista toinen käyttäytyy aggressiivisesti.Partio tapasi ilmoitetussa paikassa maassa makaavan raudoitetun kuusikymppisen miehen sekä pystyssä olevan kaasutetun kolmekymppisen miehen. Partiolle selvisi, että kaksiko oli käynyt myymälävarkaissa liikenneaseman kauppaliikkeessä. He olivat anastaneet ainakin kolme laatikkoa alkoholijuomia, minkä jälkeen olivat poistuneet keskustan suuntaan.Vartija sai kaksikosta havainnon pientaloalueella ja tilanteeseen liittyi toinen vartija. Vartijoiden suorittaessa kiinniottoa, oli kolmekymppinen mies huutanut hänellä olevan puukko. Mies oli lähestynyt vartijaa uhkaavasti. Vartija käytti kaasusumutinta, jolloin miehen vastarintaa loppui. Myös kuusikymppinen mies oli aggressiivinen, mutta hänen rauhoittamiseen riitti käsirautoihin laittaminen.Poliisi tutkii asiaa näpistyksenä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.LAHTI. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen keskiviikkoiltana Lahden Metsäkankaalla.Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varte. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi seulonta alkometriin nollatuloksen. Huumepikatestiin kuljettaja ei suostunut, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.HÄMEENLINNA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Hauhon maaseudulle. Ilmoituksen mukaan kuusikymppinen mies oli ajanut traktorilla kumuun kiinteistö aitaa.Partio sai selville, että ajo-oikeudettoman miehen epäillään tahallaan kaataneen aitaa ajamalla traktorilla kauha alhaalla omakotitalon pihamaalla. Aitaa oli kaatunut noin kymmenen metrin matkalta.Poliisi tutkii tapahtunutta lievänä vahingontekona sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.HÄMEENLINNA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkona iltapäivällä, että 12-tiellä on auto ojassa. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että 80-luvun loppupuolella syntynyt mies oli ajanut pakettiautolla 12-tietä Tampereen suunnasta. Noin kilometri ennen kymppitien risteystä oli mies nukahtanut rattiin ajautuen vastaantulevien ajokaistan yli ojaan.Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Hämeen poliisilaitoksen kulunut vuorokausi oli tehtävämäärällisesti normaali. Tehtäviä oli hiukan yli 170. Näpistelijät vastustivat vartijaa Lahdessa. Muutama epäilty rattijuoppokin jäi kiinni poliisilaitoksen alueella.
LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkoiltana Lahden Kivimaalle. Ilmoituksen mukaan vartijoilla on kiinni kaksi myymälävarasta, joista toinen käyttäytyy aggressiivisesti.
Partio tapasi ilmoitetussa paikassa maassa makaavan raudoitetun kuusikymppisen miehen sekä pystyssä olevan kaasutetun kolmekymppisen miehen. Partiolle selvisi, että kaksiko oli käynyt myymälävarkaissa liikenneaseman kauppaliikkeessä. He olivat anastaneet ainakin kolme laatikkoa alkoholijuomia, minkä jälkeen olivat poistuneet keskustan suuntaan.
Vartija sai kaksikosta havainnon pientaloalueella ja tilanteeseen liittyi toinen vartija. Vartijoiden suorittaessa kiinniottoa, oli kolmekymppinen mies huutanut hänellä olevan puukko. Mies oli lähestynyt vartijaa uhkaavasti. Vartija käytti kaasusumutinta, jolloin miehen vastarintaa loppui. Myös kuusikymppinen mies oli aggressiivinen, mutta hänen rauhoittamiseen riitti käsirautoihin laittaminen.
Poliisi tutkii asiaa näpistyksenä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.
LAHTI. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen keskiviikkoiltana Lahden Metsäkankaalla.
Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varte. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi seulonta alkometriin nollatuloksen. Huumepikatestiin kuljettaja ei suostunut, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.
HÄMEENLINNA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Hauhon maaseudulle. Ilmoituksen mukaan kuusikymppinen mies oli ajanut traktorilla kumuun kiinteistö aitaa.
Partio sai selville, että ajo-oikeudettoman miehen epäillään tahallaan kaataneen aitaa ajamalla traktorilla kauha alhaalla omakotitalon pihamaalla. Aitaa oli kaatunut noin kymmenen metrin matkalta.
Poliisi tutkii tapahtunutta lievänä vahingontekona sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
HÄMEENLINNA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkona iltapäivällä, että 12-tiellä on auto ojassa. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että 80-luvun loppupuolella syntynyt mies oli ajanut pakettiautolla 12-tietä Tampereen suunnasta. Noin kilometri ennen kymppitien risteystä oli mies nukahtanut rattiin ajautuen vastaantulevien ajokaistan yli ojaan.
Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.
]]>
Lähde: Poliisi.fi
