NordenBladet — Törkeitä rattijuopumuksia liikenteessä ja alkoholin näpistämistäPerjantaina iltapäivällä Kotkan Prisman parkkipaikalla autollaan toista autoa kolhinut kuljettaja poistui paikalta tarkistamatta aiheuttamaansa vahinkoa tai jättämättä yhteystietojaan. Poliisi tavoitti henkilön kotiosoitteestaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Lauantaina iltapäivällä Karhulassa Kyminlinnantien ja Karhulantien risteyksen stop-merkin huomiotta jättänyt kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisin pysäyttämää kuljettajaa epäillään myös huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.Iltakymmeneltä Kyminlinnantiellä Karhulassa poliisin suorittamassa liikennevalvonnassa pysäytettiin kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.Lisäksi useista elintarvike- ja vaateliikkeistä Kotka Haminan seudulta tullut ilmoituksia alkoholituotteiden ja vaatteiden näpistyksistä.
Törkeitä rattijuopumuksia liikenteessä ja alkoholin näpistämistä
Perjantaina iltapäivällä Kotkan Prisman parkkipaikalla autollaan toista autoa kolhinut kuljettaja poistui paikalta tarkistamatta aiheuttamaansa vahinkoa tai jättämättä yhteystietojaan. Poliisi tavoitti henkilön kotiosoitteestaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lauantaina iltapäivällä Karhulassa Kyminlinnantien ja Karhulantien risteyksen stop-merkin huomiotta jättänyt kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisin pysäyttämää kuljettajaa epäillään myös huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.
Iltakymmeneltä Kyminlinnantiellä Karhulassa poliisin suorittamassa liikennevalvonnassa pysäytettiin kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
Lisäksi useista elintarvike- ja vaateliikkeistä Kotka Haminan seudulta tullut ilmoituksia alkoholituotteiden ja vaatteiden näpistyksistä.
]]>
Lähde: Poliisi.fi
