NordenBladet — Hämeen poliisin rauhallisena vuorokautena jäi kiinni viisi rattijuoppoa, joista kolmen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Lisäksi yksi henkilö jäi kiinni luvattomasta pyynnistä. Partioilla oli tehtäviä vuorokauden aikana hieman alle 160.HÄMEENLINNA. Erätarkastaja kirjoitti sakkovaatimuksen keski-ikäiselle miehelle sunnuntaina puolenpäivän aikoihin Hämeenlinnassa Metsähallituksen vapaakalastuskohteella Evon retkeilyalueella. Mies ylitti kalastusoikeutensa kalastamalla neljällä ootto-ongella. Hänellä oli kalastuslupa vai yhteen ootto-onkeen.HÄMEENLINNA. Poliisipartio päätti pysäyttää pakettiauton tarkastusta varten sunnuntaina aamupäivällä Iitalassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi anastettua omaisuutta, joten kuljettaja ja kyydissä ollut mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Tämän lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Auton kunto oli niin huono, että sen käyttäminen liikenteessä on vaarallista ja se oli katsastamaton. Autosta poistettiin rekisterikilvet.ORIMATTILA. Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sunnuntaina aamupäivällä Orimattilan keskustassa. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastaakseen hänen ajokuntonsa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin liki promillen. Mies vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.ORIMATTILA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten sunnuntai-iltana Orimattilan Sampolassa. Autoa kuljettanut 90-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.PADASJOKI. Liikennepoliisisektorin partio oli suorittamassa liikennevalvontaa sunnuntaina puolenpäivän aikoihin nelostiellä. Partio pysäytti nuoren miehen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten.Nuorukainen puhalsi seulonta-alkometriin negatiivisen tuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Hänet vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.Kuljettaja kuulusteltiin epäiltynä rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.HOLLOLA. Nelikymppiselle miehelle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta hänen ajaessaan henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena sunnuntaina puolenpäivän aikaan Rantatiellä. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,33 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeen poliisin rauhallisena vuorokautena jäi kiinni viisi rattijuoppoa, joista kolmen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Lisäksi yksi henkilö jäi kiinni luvattomasta pyynnistä. Partioilla oli tehtäviä vuorokauden aikana hieman alle 160.

HÄMEENLINNA. Erätarkastaja kirjoitti sakkovaatimuksen keski-ikäiselle miehelle sunnuntaina puolenpäivän aikoihin Hämeenlinnassa Metsähallituksen vapaakalastuskohteella Evon retkeilyalueella. Mies ylitti kalastusoikeutensa kalastamalla neljällä ootto-ongella. Hänellä oli kalastuslupa vai yhteen ootto-onkeen.

HÄMEENLINNA. Poliisipartio päätti pysäyttää pakettiauton tarkastusta varten sunnuntaina aamupäivällä Iitalassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi anastettua omaisuutta, joten kuljettaja ja kyydissä ollut mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Tämän lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Auton kunto oli niin huono, että sen käyttäminen liikenteessä on vaarallista ja se oli katsastamaton. Autosta poistettiin rekisterikilvet.

ORIMATTILA. Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sunnuntaina aamupäivällä Orimattilan keskustassa. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastaakseen hänen ajokuntonsa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin liki promillen. Mies vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

ORIMATTILA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten sunnuntai-iltana Orimattilan Sampolassa. Autoa kuljettanut 90-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

PADASJOKI. Liikennepoliisisektorin partio oli suorittamassa liikennevalvontaa sunnuntaina puolenpäivän aikoihin nelostiellä. Partio pysäytti nuoren miehen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten.
Nuorukainen puhalsi seulonta-alkometriin negatiivisen tuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Hänet vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.
Kuljettaja kuulusteltiin epäiltynä rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

HOLLOLA. Nelikymppiselle miehelle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta hänen ajaessaan henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena sunnuntaina puolenpäivän aikaan Rantatiellä. 
Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,33 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi