NordenBladet — Uudenvuodenaatto oli jälleen poliisille yksi vuoden kiireisimmistä vuorokausista. Sisä-Suomessa kirjattiin vuorokauden aikana pitkälti yli 700 poliisitehtävää.Poliisia työllistivät etenkin ilotulitteisiin ja yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät tehtävät. Myös rikosperusteisia tehtäviä oli runsaasti. Esimerkiksi Pirkanmaalla rikoksesta epäiltynä kiinniotettuja oli yhtä paljon kuin häiriökäyttäytymisen tai päihtymyksen vuoksi putkaan tuotuja.Sunnuntaiaamusta lähtien tehtävämäärät ovat olleet jälleen normaalilla tasolla. Yksittäisistä tehtävistä mainittakoon sunnuntai-iltana Keski-Suomessa Petäjävedellä tapahtunut henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi yksi henkilö. Tampereella poliisipartio joutui käyttämään etälamautinta mieheen, joka vastusti kiinniottoa rikottuaan mm. raitiovaunun maksupäätteen.
Uudenvuodenaatto oli jälleen poliisille yksi vuoden kiireisimmistä vuorokausista. Sisä-Suomessa kirjattiin vuorokauden aikana pitkälti yli 700 poliisitehtävää.
Poliisia työllistivät etenkin ilotulitteisiin ja yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät tehtävät. Myös rikosperusteisia tehtäviä oli runsaasti. Esimerkiksi Pirkanmaalla rikoksesta epäiltynä kiinniotettuja oli yhtä paljon kuin häiriökäyttäytymisen tai päihtymyksen vuoksi putkaan tuotuja.
Sunnuntaiaamusta lähtien tehtävämäärät ovat olleet jälleen normaalilla tasolla. Yksittäisistä tehtävistä mainittakoon sunnuntai-iltana Keski-Suomessa Petäjävedellä tapahtunut henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi yksi henkilö. Tampereella poliisipartio joutui käyttämään etälamautinta mieheen, joka vastusti kiinniottoa rikottuaan mm. raitiovaunun maksupäätteen.
]]>
Lähde: Poliisi.fi