NordenBladet — Kuopiossa tavattiin perjantaina, 30.12.22, kaksi henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään törkeistä rattijuopumuksista ja kauppakeskus Matkuksessa nainen jäi kiinni varkaudestaPoliisipartio sain alkuillasta hätäkeskuksen kautta tiedon epäillystä rattijuopumuksesta Koillis-Savossa. Partio ei tavannut kuljettajaa heti, mutta seurasi tuoreita auton renkaan jälkiä. Jälkien perusteella kuljettaja oli ajaessaan seilannut ajokaistallaan. Renkaanjäljet johdattivat talon pihaan, mistä partio tapasi autoa kuljettanen naisen. Puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.Alkuillasta poliisipartio kiinnitti huomion Kuopion keskustan risteysalueella henkilöauton kuljettajan ajotapaan. Partio pysäytti auton ja autoa kuljettanut nainen puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Perjantai iltana kauppakeskus Matkuksen vartijat ottivat kiinni naisen, joka oli liikkeessä asioidessaan laittanut useita tuotteita laukkuunsa ja poistunut niitä maksamatta. Kiinnioton jälkeen naisen hallusta löytyi kasseja, joissa oli myös muista liikkeistä anastettua omaisuutta. Myöhemmin kauppakeskuksen vartijat ilmoittivat löytäneen naisen tavaroita lisää, missä oli myös epäiltyä anastettua omaisuutta. Nainen tuotiin poliisilaitokselle kiinniotetuksi varkaus rikokseen.
Kuopiossa tavattiin perjantaina, 30.12.22, kaksi henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään törkeistä rattijuopumuksista ja kauppakeskus Matkuksessa nainen jäi kiinni varkaudesta
Poliisipartio sain alkuillasta hätäkeskuksen kautta tiedon epäillystä rattijuopumuksesta Koillis-Savossa. Partio ei tavannut kuljettajaa heti, mutta seurasi tuoreita auton renkaan jälkiä. Jälkien perusteella kuljettaja oli ajaessaan seilannut ajokaistallaan. Renkaanjäljet johdattivat talon pihaan, mistä partio tapasi autoa kuljettanen naisen. Puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.
Alkuillasta poliisipartio kiinnitti huomion Kuopion keskustan risteysalueella henkilöauton kuljettajan ajotapaan. Partio pysäytti auton ja autoa kuljettanut nainen puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.
Perjantai iltana kauppakeskus Matkuksen vartijat ottivat kiinni naisen, joka oli liikkeessä asioidessaan laittanut useita tuotteita laukkuunsa ja poistunut niitä maksamatta. Kiinnioton jälkeen naisen hallusta löytyi kasseja, joissa oli myös muista liikkeistä anastettua omaisuutta. Myöhemmin kauppakeskuksen vartijat ilmoittivat löytäneen naisen tavaroita lisää, missä oli myös epäiltyä anastettua omaisuutta. Nainen tuotiin poliisilaitokselle kiinniotetuksi varkaus rikokseen.
]]>
Lähde: Poliisi.fi