NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on torstain ja perjantain välinen yö sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisissa merkeissä. Tehtäviä koko laitoksen alueelle kertyi kaikkiaan 86 kappaletta. Tehtävät olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä. Poliisia työllistivät mm. rattijuopot. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.HÄMEENLINNATorstaina aamupäivällä kello 09.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen näpistelijästä Linnatuulessa. Henkilö oli poistunut paikalta henkilöauton kyydissä Hämeenlinnan suuntaan. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton VT3:lta. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton kyydissä ollut toista henkilöä epäillään Linnatuulessa tapahtuneesta näpsityksestä.Torstai-iltana kello 22.00 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Takumäentiellä. Partio seurasi autoa ja pysäytti sen Pietiläntiellä tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettaneelle 1980-luvulla syntyneelle naiselle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Nainen käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei naisella ollut.ORIMATTILA Torstaina aamupäivällä kello 11.15 aikaan poliisipartio pysäytti Kauniaistentiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsikin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.LAHTITorstaina alkuillasta kello 18.00 aikaan poliisipartio pysäytti Lahdenkadulla henkilöauton seilaavan ajotavan takia. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeen poliisilaitoksen alueella on torstain ja perjantain välinen yö sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisissa merkeissä. Tehtäviä koko laitoksen alueelle kertyi kaikkiaan 86 kappaletta. Tehtävät olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä. Poliisia työllistivät mm. rattijuopot. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.
HÄMEENLINNA
Torstaina aamupäivällä kello 09.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen näpistelijästä Linnatuulessa. Henkilö oli poistunut paikalta henkilöauton kyydissä Hämeenlinnan suuntaan. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton VT3:lta. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Auton kyydissä ollut toista henkilöä epäillään Linnatuulessa tapahtuneesta näpsityksestä.
Torstai-iltana kello 22.00 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Takumäentiellä. Partio seurasi autoa ja pysäytti sen Pietiläntiellä tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettaneelle 1980-luvulla syntyneelle naiselle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Nainen käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei naisella ollut.
ORIMATTILA
Torstaina aamupäivällä kello 11.15 aikaan poliisipartio pysäytti Kauniaistentiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsikin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LAHTI
Torstaina alkuillasta kello 18.00 aikaan poliisipartio pysäytti Lahdenkadulla henkilöauton seilaavan ajotavan takia. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
]]>
Lähde: Poliisi.fi