Yksi henkilö menehtyi henkilöauton törmättyä hevoseen Porvoossa

NordenBladet — Porvoossa Mäntsäläntiellä sattui lauantaina 3.12.2022 kello viiden maissa iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja törmäsi autollaan hevoseen. Onnettomuus tapahtui pohjoisen suuntaan vievällä kaistalla välillä Vanhamoisiontie, Porvoo – Monninkylä, Askola.Hevonen oli karannut omistajaltaan ja juoksi ajoväylälle, kun onnettomuus tapahtui. Auton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Kuljettaja oli yksin autossa eikä onnettomuudessa ollut muita osallisia. Alueen nopeusrajoitus on 80 km/h ja onnettomuus tapahtui pimeällä suoralla tieosuudella.Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä ja tie on suljettu liikenteeltä. Poliisi ohjaa liikennettä paikan päällä.Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä onnettomuutena eikä tapauksesta ole toistaiseksi lisää tiedotettavaa. 

Porvoossa Mäntsäläntiellä sattui lauantaina 3.12.2022 kello viiden maissa iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja törmäsi autollaan hevoseen. Onnettomuus tapahtui pohjoisen suuntaan vievällä kaistalla välillä Vanhamoisiontie, Porvoo – Monninkylä, Askola.

Hevonen oli karannut omistajaltaan ja juoksi ajoväylälle, kun onnettomuus tapahtui. Auton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Kuljettaja oli yksin autossa eikä onnettomuudessa ollut muita osallisia. Alueen nopeusrajoitus on 80 km/h ja onnettomuus tapahtui pimeällä suoralla tieosuudella.

Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä ja tie on suljettu liikenteeltä. Poliisi ohjaa liikennettä paikan päällä.

Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä onnettomuutena eikä tapauksesta ole toistaiseksi lisää tiedotettavaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory