Iisalmen ulosajossa syylliseksi epäillyn vangitseminen jatkuu

NordenBladet — Pohjois-Savon käräjäoikeus jatkoi Iisalmessa kuolemaan johtaneen onnettomuusauton kuljettajan vangitsemista. Henkilöautoa kuljettanut noin 30 vuotias mies pidetään vangittuna todennäköisin syin epäiltynä tappoon.Mies vangittiin viikko sitten18.11.2022 nimikkeellä syytä epäillä.Hätäkeskukseen ilmoitettiin 16.11.2022 vastaisena yönä, että henkilöauto oli ajautunut tuntemattomasta syystä ojaan Iisalmessa Kainuuntiellä.Onnettomuuspaikalla löytyi auton ulkopuolelta henkilö, jonka viranomaiset totesivat kuolleeksi. Menehtynyt oli noin 30-vuotias nainen. Menehtynyt nainen ja henkilöauton kuljettajana toiminut mies olivat olleet parisuhteessa ja heillä on myös yhteisiä lapsia.Poliisi on jatkanut 15.-16.11.2022 välisenä yönä tapahtuneen onnettomuuden tutkintaa. Poliisi on selvittänyt kuolemaan johtaneen onnettomuuden syitä, mutta tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei asiasta kerro enempää. 

Pohjois-Savon käräjäoikeus jatkoi Iisalmessa kuolemaan johtaneen onnettomuusauton kuljettajan vangitsemista. Henkilöautoa kuljettanut noin 30 vuotias mies pidetään vangittuna todennäköisin syin epäiltynä tappoon.

Mies vangittiin viikko sitten18.11.2022 nimikkeellä syytä epäillä.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin 16.11.2022 vastaisena yönä, että henkilöauto oli ajautunut tuntemattomasta syystä ojaan Iisalmessa Kainuuntiellä.

Onnettomuuspaikalla löytyi auton ulkopuolelta henkilö, jonka viranomaiset totesivat kuolleeksi. Menehtynyt oli noin 30-vuotias nainen. Menehtynyt nainen ja henkilöauton kuljettajana toiminut mies olivat olleet parisuhteessa ja heillä on myös yhteisiä lapsia.

Poliisi on jatkanut 15.-16.11.2022 välisenä yönä tapahtuneen onnettomuuden tutkintaa. Poliisi on selvittänyt kuolemaan johtaneen onnettomuuden syitä, mutta tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei asiasta kerro enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory