NordenBladet — Liikennevaloissa rattiin nukahtaneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Lahdessa. Päihtyneen miehen puolestaan epäillään törmänneen henkilöautolla toisen auton perään Hämeenlinnassa.LAHTIPoliisipartio sai sunnuntaiaamuna tehtävän, jonka mukaan Lahdenkadulla liikennevaloihin pysähtyneessä autossa nukkuu mies. Sivullinen oli kiinnittänyt huomiota kyseiseen autoon, joka ei ollut lähtenyt liikennevaloista liikkeelle, vaikka liikennevalot olivat vaihtuneet jo useamman kerran vihreäksi. Partio herätti kuljettajan paikalla nukkuvan miehen ja havaitsi tämän olevan silminnähden päihtynyt. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti rattijuopumuksen rajan. Hieman yli 20-vuotiasta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi sai sunnuntai-iltana ilmoituksen moottoritiellä huomattavan epävarmasti etenevästä pakettiautosta. Partio havaitsi kyseisen auton olevan moottoritien pientareella hätävilkut päällä. Autosta otettiin kiinni kuljettajaksi epäilty hieman alle 40-vuotias mies. Miehelle suoritetun puhalluskokeen perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. HÄMEENLINNA:Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Hattelmalantien ja Turuntien liikenneympyrässä tapahtuneesta peräänajosta. Perään törmänneen auton kuljettaja oli kuitenkin poistunut paikalta ennen poliisin saapumista. Poliisipartio havaitsi Tiiriössä tuntomerkkeihin sopivan auton, joka oli vaurioitunut keulasta. Auton kuljettajaksi epäilty mies puhalsi hänelle suoritetussa alkometrikokeessa törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty keski-ikäinen mies otettiin kiinni verikokeita varten ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Liikennevaloissa rattiin nukahtaneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Lahdessa. Päihtyneen miehen puolestaan epäillään törmänneen henkilöautolla toisen auton perään Hämeenlinnassa.
LAHTI
Poliisipartio sai sunnuntaiaamuna tehtävän, jonka mukaan Lahdenkadulla liikennevaloihin pysähtyneessä autossa nukkuu mies. Sivullinen oli kiinnittänyt huomiota kyseiseen autoon, joka ei ollut lähtenyt liikennevaloista liikkeelle, vaikka liikennevalot olivat vaihtuneet jo useamman kerran vihreäksi. Partio herätti kuljettajan paikalla nukkuvan miehen ja havaitsi tämän olevan silminnähden päihtynyt. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti rattijuopumuksen rajan. Hieman yli 20-vuotiasta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi sai sunnuntai-iltana ilmoituksen moottoritiellä huomattavan epävarmasti etenevästä pakettiautosta. Partio havaitsi kyseisen auton olevan moottoritien pientareella hätävilkut päällä. Autosta otettiin kiinni kuljettajaksi epäilty hieman alle 40-vuotias mies. Miehelle suoritetun puhalluskokeen perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HÄMEENLINNA:
Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Hattelmalantien ja Turuntien liikenneympyrässä tapahtuneesta peräänajosta. Perään törmänneen auton kuljettaja oli kuitenkin poistunut paikalta ennen poliisin saapumista. Poliisipartio havaitsi Tiiriössä tuntomerkkeihin sopivan auton, joka oli vaurioitunut keulasta. Auton kuljettajaksi epäilty mies puhalsi hänelle suoritetussa alkometrikokeessa törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty keski-ikäinen mies otettiin kiinni verikokeita varten ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
]]>
Lähde: Poliisi.fi
