Mikkelissä, Rantakylän S-Marketin muovinkeräysastiassa tahallisesti sytytetty tulipalo.

NordenBladet — Rantakylän S-Marketin piha-alueella sijaitsevasta muovinkeräysastiasta havaittiin nousevan savua torstaina 27.10.2022 kello 13 aikaan. Hieman ennen palon havaitsemista, tapahtumapaikalla oli nähty kolme nuorta poikaa.Poliisipartion saapuessa tapahtumapaikalle oli marketin henkilökunta jo aloittanut alkusammutuksen ja paikalle saapunut palolaitoksen yksikkö suoritti varsinaisen sammutustyön.Muovinkeräysastiasta tulipalon seurauksena noussut savu aiheutti savuhaittaa ympäristölle.Kyseessä teräksinen muovinkeräysastia, kooltaan noin 3 x 5 metriä.Tapahtumapaikalle tullut poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin paikalta poistuneen poikakolmikon, joista yksi tunnistetiin palon sytyttäjäksi. Pojat ovat iältään 12-13 -vuotiaita.Tässä vaiheessa poliisi tutkii tapahtumaa nimikkeellä tuhotyö.

Rantakylän S-Marketin piha-alueella sijaitsevasta muovinkeräysastiasta havaittiin nousevan savua torstaina 27.10.2022 kello 13 aikaan. Hieman ennen palon havaitsemista, tapahtumapaikalla oli nähty kolme nuorta poikaa.

Poliisipartion saapuessa tapahtumapaikalle oli marketin henkilökunta jo aloittanut alkusammutuksen ja paikalle saapunut palolaitoksen yksikkö suoritti varsinaisen sammutustyön.

Muovinkeräysastiasta tulipalon seurauksena noussut savu aiheutti savuhaittaa ympäristölle.

Kyseessä teräksinen muovinkeräysastia, kooltaan noin 3 x 5 metriä.

Tapahtumapaikalle tullut poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin paikalta poistuneen poikakolmikon, joista yksi tunnistetiin palon sytyttäjäksi. Pojat ovat iältään 12-13 -vuotiaita.

Tässä vaiheessa poliisi tutkii tapahtumaa nimikkeellä tuhotyö.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory