Petosten ja törkeiden petosten sarjasta epäilty vangittu

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi epäiltyjen petosten ja törkeiden petosten sarjassa. Asiassa on vangittuna rikoksista epäilty mies, ja asia siirtyy syyteharkintaan.Loimaan poliisiasemalla tutkitussa juttusarjassa oli kyse verkossa toimivien seuranhakupalveluiden avulla tehdyistä petoksista, joissa rikoksesta epäilty vetosi asianomistajien tunteisiin ja auttamishaluun. Samaa henkilöä epäillään samassa kokonaisuudessa myös lukuisista tavanomaisemmista nettimyyntipetoksista.Rikoksista epäilty mies sai lukuisilta eri puolilla maata asuvilta naisilta yhteensä noin 47 000 euroa vetoamalla heidän auttamishaluunsa kertomalla muun muassa vaikeuksista hevosten hoitamisessa. Poliisi muistuttaa, että uusien tuttavuuksien rahaan ja rahavaikeuksiin liittyviin puheisiin olisi hyvä suhtautua varauksella. Tämän kaltaisissa petoksissa ei välttämättä ole kyse suoranaisesta rahan pyytämisestä. Henkilölle pyritään luomaan sellainen tunne, että hänen tulisi auttaa toista ihmistä kohtuuttomalta vaikuttavassa tilanteessa. Avuntarve ei kuitenkaan välttämättä ole todellinen. 

Lounais-Suomen poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi epäiltyjen petosten ja törkeiden petosten sarjassa. Asiassa on vangittuna rikoksista epäilty mies, ja asia siirtyy syyteharkintaan.

Loimaan poliisiasemalla tutkitussa juttusarjassa oli kyse verkossa toimivien seuranhakupalveluiden avulla tehdyistä petoksista, joissa rikoksesta epäilty vetosi asianomistajien tunteisiin ja auttamishaluun. Samaa henkilöä epäillään samassa kokonaisuudessa myös lukuisista tavanomaisemmista nettimyyntipetoksista.

Rikoksista epäilty mies sai lukuisilta eri puolilla maata asuvilta naisilta yhteensä noin 47 000 euroa vetoamalla heidän auttamishaluunsa kertomalla muun muassa vaikeuksista hevosten hoitamisessa. Poliisi muistuttaa, että uusien tuttavuuksien rahaan ja rahavaikeuksiin liittyviin puheisiin olisi hyvä suhtautua varauksella. Tämän kaltaisissa petoksissa ei välttämättä ole kyse suoranaisesta rahan pyytämisestä. Henkilölle pyritään luomaan sellainen tunne, että hänen tulisi auttaa toista ihmistä kohtuuttomalta vaikuttavassa tilanteessa. Avuntarve ei kuitenkaan välttämättä ole todellinen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory