NordenBladet — Muutaman vuoden tauon jälkeen Poliisin päivää päästään viettämään taas kansalaisten keskuudessa. Lapin poliisilaitoksella Poliisin päivää vietetään Rovaniemellä Lordin aukiolla lauantaina 27.8.2022 klo 10-14.Tilaisuuksiin on osallistunut vuosittain tuhansia ihmisiä. Viime vuonna poliisin päivä peruttiin koronaepidemian takia ja toissa vuonna se järjestettiin virtuaalisesti. Tapahtuman tavoitteena on edistää poliisin paikallista, kasvollista näkymistä ja vuoropuhelua alueen asukkaisen kanssa.Tervetuloa juttusille!- Turvallisuuteen liittyvät teemat ovat puhuttaneet enemmän kuin koskaan ja poikkeukselliset ajat ovat näkyneet myös ihmisten jaksamisessa. Toivommekin, että Lapin alueen asukkaat  ja ohikulkijat tulisivat Poliisin päivänä rohkeasti juttusille, sillä haluamme tietää, mitä heille kuuluu, kertoo Lapin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Esa Heikkinen.  Poliisipäällikön lisäksi Lordin aukiolla voi jututtaa liikennepoliiseja, poliisiharjoittelijoita, lupapalvelun ja viestinnän henkilöitä. Myös poliisikoira pyrkii piipahtamaan paikalla, mikäli tehtäviltään ehtii. Tapahtumassa esitellään laajasti myös poliisin kalustoa. Tapahtumia ympäri SuomenTänä vuonna Poliisin päivän tilaisuuksia järjestetään kaikkien poliisilaitosten alueella. Ne ovat kaikille avoimia ja sopivat kaikenikäisille. Tarkemmat tiedot paikallisista tapahtumista, aikatauluista ja sisällöstä on koottu poliisin verkkopalveluun osoitteeseen www.poliisi.fi/poliisinpaiva. 

Muutaman vuoden tauon jälkeen Poliisin päivää päästään viettämään taas kansalaisten keskuudessa. Lapin poliisilaitoksella Poliisin päivää vietetään Rovaniemellä Lordin aukiolla lauantaina 27.8.2022 klo 10-14.

Tilaisuuksiin on osallistunut vuosittain tuhansia ihmisiä. Viime vuonna poliisin päivä peruttiin koronaepidemian takia ja toissa vuonna se järjestettiin virtuaalisesti. Tapahtuman tavoitteena on edistää poliisin paikallista, kasvollista näkymistä ja vuoropuhelua alueen asukkaisen kanssa.

Tervetuloa juttusille!

– Turvallisuuteen liittyvät teemat ovat puhuttaneet enemmän kuin koskaan ja poikkeukselliset ajat ovat näkyneet myös ihmisten jaksamisessa. Toivommekin, että Lapin alueen asukkaat  ja ohikulkijat tulisivat Poliisin päivänä rohkeasti juttusille, sillä haluamme tietää, mitä heille kuuluu, kertoo Lapin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Esa Heikkinen.  

Poliisipäällikön lisäksi Lordin aukiolla voi jututtaa liikennepoliiseja, poliisiharjoittelijoita, lupapalvelun ja viestinnän henkilöitä. Myös poliisikoira pyrkii piipahtamaan paikalla, mikäli tehtäviltään ehtii. Tapahtumassa esitellään laajasti myös poliisin kalustoa. 

Tapahtumia ympäri Suomen

Tänä vuonna Poliisin päivän tilaisuuksia järjestetään kaikkien poliisilaitosten alueella. Ne ovat kaikille avoimia ja sopivat kaikenikäisille. Tarkemmat tiedot paikallisista tapahtumista, aikatauluista ja sisällöstä on koottu poliisin verkkopalveluun osoitteeseen www.poliisi.fi/poliisinpaiva. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi