Mopo varkaat jäivät lähes rysän päältä kiinni Lahdessa

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi lähes 200 kappaletta ja poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 12 henkilöä.

Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi lähes 200 kappaletta ja poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 12 henkilöä.

Päijät-Häme

 

Tiistai aamuna noin kello 07.30 aikaan, jäi Nastolassa Muurarintiellä kiinni näpistyksestä noin 25-vuotias mies. Mies oli ottanut kaupan hyllystä erilaisia juomia noin 7 euron arvosta ja poistunut liikkeestä maksamatta niitä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 29 kertaa.

 

Noin puolenpäivän aikaan otti noin 30-vuotias mies taksin Lahden Matkakeskuksesta ja pyysi kuljettajaa ajamaan Kouvolan keskuspuistoon. Taksin päästyä perille, selvisi että miehellä ei ollut rahaa eikä halua maksaa taksimatkaansa. Miestä epäillään asiassa lievästä petoksesta.

 

Kello 14.00 aikaan jäi Lahdessa Renkomäessä sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni noin 30-vuotias ulkomaalainen mies varkaudesta. Mies oli irrottanut magneettia apuna käyttäen kalastustarvikkeista hälyttimiä ja pakannut ne reppuunsa. Mies oli tämän jälkeen yrittänyt poistua liikkeestä, mutta vartijat tavoittivat hänet. Tuotteiden yhteisarvo oli lähes 800 euroa ja mies kiinniotettiin varkauteen epäiltynä.

 

Noin kello 16.00 aikaan havaitsi partio Heinolassa liikenneaseman pihaan ajavan henkilöauton, jonka kuljettajan tiedettiin olevan ajo-oikeudeton. Autoa kuljettanut noin 60-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Autoon tehdyn paikanetsinnän tuloksena sieltä löytyi pieni määrä huumausainetta.

 

Samassa paikassa Heinolassa pysäytettiin noin kello 19.00 aikaan henkilöauto, jonka kuljettajana toiminut alle 30-vuotias mies puhalsi rattijuopumuksen ylittävän tuloksen seulonta-alkometriin. Tarkkkuusalkometrikoe vahvisti epäilyn.

 

Kello 21.00 aikaan sai poliisi ilmoituksen Lahdesta Metsäpellontieltä sijaitsevalta kioskilta, josta ilmoittajan mopo oli juuri anastettu. Partioiden suorittaessa lähietsintää alueelta, havaitsi partio anastuspaikan lähistöllä kerrostalon parkkipaikalla kaksi henkilöä, jotka piiloutuivat heti poliisiauton nähtyään. Heti partion ohitettua parkkialueen, lähtivät piiloutujat jatkamaan matkaansa, toisen taluttaessa varastettua mopoa. Partio kääntyi takaisin ja kiinniotti moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen epäiltynä noin 40-vuotiaan pariskunnan.

 

 

 

Kanta-Häme

 

Noin kello 14.00 aikaan tapahtui Riihimäellä Kulmalan puistokadulla autoilijan ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuus. Noin 19-vuotia nainen oli ajanut autolla liikenneympyrässä ja poistunut siitä, jolloin samaan aikaan oli suojatielle ajanut polkupyöräilijä kovalla vauhdilla, eikä autoilija saanut autoaan pysäytettyä ajoissa, vaan törmäsi pyöräilijään. Pyöräilijä oli lentänyt törmäyksen voimasta auton konepellille ja lyönyt päänsä auton tuulilasiin. Sairaankuljetus toimitti polkupyöräilijän sairaalaan tarkastuttamaan vammojansa.

 

Hiukan ennen puolta yötä, pysäytti partio Lopella Hakalantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toimineelta noin 30-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Miehelle suoritettu seulonta-alkometrikoe näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory