Henkilöautolla ojaan suistunut mies oli humalassa Loimaalla

NordenBladet — Poliisille ilmoitettiin perjantaina 5.8.2022 kello 20.00, että henkilöauto oli ajanut Putkitehtaantietä pitkin ja tullessaan Valtatie 9 risteykseen, oli henkilöauto ajanut risteyksen yli ojaan.Paikalla partiolle selvisi, että henkilöautossa oli kolme henkilöä kyydissä ja kuljettaja oli lähtenyt kävellen pois paikalta. Matkustajat eivät loukanneet itseänsä ulosajossa. Partio tavoitti kuljettajan Ryngöntieltä. Kuljettajaksi selvisi 1990 -luvulla syntynyt paikkakuntalainen mies. Mies kertoi partiolle ajaneensa henkilöautoa niin, että henkilöauto päätyi ojaan. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0,95 mg/l. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.  

Poliisille ilmoitettiin perjantaina 5.8.2022 kello 20.00, että henkilöauto oli ajanut Putkitehtaantietä pitkin ja tullessaan Valtatie 9 risteykseen, oli henkilöauto ajanut risteyksen yli ojaan.

Paikalla partiolle selvisi, että henkilöautossa oli kolme henkilöä kyydissä ja kuljettaja oli lähtenyt kävellen pois paikalta. Matkustajat eivät loukanneet itseänsä ulosajossa. 

Partio tavoitti kuljettajan Ryngöntieltä. Kuljettajaksi selvisi 1990 -luvulla syntynyt paikkakuntalainen mies. Mies kertoi partiolle ajaneensa henkilöautoa niin, että henkilöauto päätyi ojaan. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0,95 mg/l. 

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory