Jyväskylässä MM-rallien toinen kilpailupäivä näkyi katukuvassa

NordenBladet — MM-rallien toisen päivän kilpailut ovat ohitse. Liikenne ruuhkautui ajoittain Laukaassa ja Petäjävedellä, mikä oli odotettavissakin näin paljon tienkäyttäjiä liikuttavassa tapahtumassa. Poliisi valvoi erikoiskokeiden siirtymäteiden liikennettä tehostetusti. Harjun erikoiskoe Jyväskylän keskustassa sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti.Tiedotteen laatimiseen mennessä tieliikenteessä oli määrätty yksi kuljettaja väliaikaiseen ajokieltoon. Sakkoja määrättiin yhdeksälle kuljettajalle ja huomautuksia annettiin parikymmentä. Tieliikenteessä tavattiin yksi huumausaineista päihtynyt kuljettaja. Asian yhteydessä kirjattiin myös epäilty huumausainerikos. Vesiliikenteessä ei tavattu päihtyneitä kuljettajia, mutta kahden veneilijän alkometrin puhallustulos jäi alle rangaistavuuden. Kokonaisuutta tarkastellen ja merkittävään liikennemäärään nähden liikennekäyttäytyminen on ollut erinomaista.Poliisilla on ollut alkuiltapäivästä lähtien enenevässä määrin päihtyneisiin ja häiriökäyttäytymiseen liittyviä tehtäviä. Jyväskylässä Ryytipolun ja Rantaraitin risteyksessä laillisesti järjestetyn mielenilmauksen kulkua häiritsi kuusi henkilöä. Poliisi otti heidät kiinni poliisilakiperusteisesti. Mielenilmaus jatkui sen jälkeen normaalisti, kunnes osallistujat poistuivat paikalta. Tapauksesta on tiedotettu erikseen, ja tutkinnasta sekä mahdollisesta jatkotiedottamisesta vastaa asian tutkinnanjohtaja. – Perjantaipäivä on ollut poliisitoiminnallisesti odotetun vilkas, ja edessä oleva yö vaikuttaa kiireiseltä, toteaa komisario Mikko Porvali. Tiedotamme yön kulusta lauantaina aamulla. 

MM-rallien toisen päivän kilpailut ovat ohitse. Liikenne ruuhkautui ajoittain Laukaassa ja Petäjävedellä, mikä oli odotettavissakin näin paljon tienkäyttäjiä liikuttavassa tapahtumassa. Poliisi valvoi erikoiskokeiden siirtymäteiden liikennettä tehostetusti. Harjun erikoiskoe Jyväskylän keskustassa sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti.

Tiedotteen laatimiseen mennessä tieliikenteessä oli määrätty yksi kuljettaja väliaikaiseen ajokieltoon. Sakkoja määrättiin yhdeksälle kuljettajalle ja huomautuksia annettiin parikymmentä. Tieliikenteessä tavattiin yksi huumausaineista päihtynyt kuljettaja. Asian yhteydessä kirjattiin myös epäilty huumausainerikos. Vesiliikenteessä ei tavattu päihtyneitä kuljettajia, mutta kahden veneilijän alkometrin puhallustulos jäi alle rangaistavuuden. Kokonaisuutta tarkastellen ja merkittävään liikennemäärään nähden liikennekäyttäytyminen on ollut erinomaista.

Poliisilla on ollut alkuiltapäivästä lähtien enenevässä määrin päihtyneisiin ja häiriökäyttäytymiseen liittyviä tehtäviä. 

Jyväskylässä Ryytipolun ja Rantaraitin risteyksessä laillisesti järjestetyn mielenilmauksen kulkua häiritsi kuusi henkilöä. Poliisi otti heidät kiinni poliisilakiperusteisesti. Mielenilmaus jatkui sen jälkeen normaalisti, kunnes osallistujat poistuivat paikalta. Tapauksesta on tiedotettu erikseen, ja tutkinnasta sekä mahdollisesta jatkotiedottamisesta vastaa asian tutkinnanjohtaja. 

– Perjantaipäivä on ollut poliisitoiminnallisesti odotetun vilkas, ja edessä oleva yö vaikuttaa kiireiseltä, toteaa komisario Mikko Porvali. 

Tiedotamme yön kulusta lauantaina aamulla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory