Kokemäen poliisiaseman tiedote 5.8.2022

NordenBladet — Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty suistui tieltä Porintiellä Huittisissa myöhään torstai iltana.Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Porintiellä Huittisissa. Tapahtumapaikka on noin 2 kilometriä 12-tien risteyksestä Porin suuntaan.Henkilöauto oli tullut Porin suunnasta ja osunut ohituskaistaosuuden alkavien keskikaistojen kohdalla olevaan liikenteenjakajaan ja ajautunut siitä vastaantulevien kaistalle. Tämän jälkeen ajoneuvo on kääntynyt keula toiseen suuntaan ja auto oli jäänyt tien pientareelle. Henkilövahingoilta vältyttiin.Tapahtumapaikalla kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe antoi tulokseksi 1,09 mg/l. Kuljettaja toimitettiin verikokeelle alkoholipitoisuuden selvittämiseksi.  

Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty suistui tieltä Porintiellä Huittisissa myöhään torstai iltana.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Porintiellä Huittisissa. Tapahtumapaikka on noin 2 kilometriä 12-tien risteyksestä Porin suuntaan.
Henkilöauto oli tullut Porin suunnasta ja osunut ohituskaistaosuuden alkavien keskikaistojen kohdalla olevaan liikenteenjakajaan ja ajautunut siitä vastaantulevien kaistalle. Tämän jälkeen ajoneuvo on kääntynyt keula toiseen suuntaan ja auto oli jäänyt tien pientareelle. Henkilövahingoilta vältyttiin.
Tapahtumapaikalla kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe antoi tulokseksi 1,09 mg/l. Kuljettaja toimitettiin verikokeelle alkoholipitoisuuden selvittämiseksi. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory