NordenBladet — Poliisi sai tutkittavaksi kaksi rattijuopumusepäilyä perjantai-iltanaMiehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Tapaus sattui Outokummussa perjantaina kello seitsemäntoista aikaan.Asukkaalle tuntematon mies oli ajanut talon pihaan ja ollut silminnähden sekavan ja väsyneen oloinen. Poliisin ehdittyä paikalle, mies puhalsi nollat alkometriin mutta huumausaineen pikatesti osoitti positiivista useammalle huumaavalle aineelle. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Asian selvittely jatkuu esitutkinnassa. Naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä Valtimolla. Perjantai-iltana hieman ennen puolta yötä poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuopumuksesta Valtimolla.Nainen ja mies olivat poistuneet henkilöautolla ravintolan edustalta, oltuaan aiemmin ravintolan asiakkaana. Naisen kuljettama auto tavoitettiin naisen kotiosoitteesta, jonne he olivat ehtineet ajaa. Asian selvittely jatkuu ja naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta hänen puhallettua alkometriin 1,30 promillea.  

Poliisi sai tutkittavaksi kaksi rattijuopumusepäilyä perjantai-iltana

Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Tapaus sattui Outokummussa perjantaina kello seitsemäntoista aikaan.

Asukkaalle tuntematon mies oli ajanut talon pihaan ja ollut silminnähden sekavan ja väsyneen oloinen. Poliisin ehdittyä paikalle, mies puhalsi nollat alkometriin mutta huumausaineen pikatesti osoitti positiivista useammalle huumaavalle aineelle. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Asian selvittely jatkuu esitutkinnassa. 

Naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä Valtimolla. Perjantai-iltana hieman ennen puolta yötä poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuopumuksesta Valtimolla.

Nainen ja mies olivat poistuneet henkilöautolla ravintolan edustalta, oltuaan aiemmin ravintolan asiakkaana. Naisen kuljettama auto tavoitettiin naisen kotiosoitteesta, jonne he olivat ehtineet ajaa. Asian selvittely jatkuu ja naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta hänen puhallettua alkometriin 1,30 promillea. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi