Vakava väkivallanteko Porvoossa

NordenBladet — Porvoossa tapahtui tiistaiaamuna 21.6. vakava väkivallanteko. Uhrina oli viisivuotias lapsi.Poliisin partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän noin klo 10.10 Porvooseen. Ilmoituksen hätäkeskukseen oli tehnyt sosiaaliviranomainen.– Sosiaaliviranomaiset olivat olleet tarkastuskäynnillä ja nähneet asunnon ikkunasta, kun lasta pahoinpideltiin. Tilanne saatiin päättymään vasta, kun paikalle saapunut poliisin partio pääsi sisälle asuntoon ikkuna rikkomalla ja samalla lapsen haltuunsa, kertoo rikoskomisario Heidi Niemi.Lapsi sai pahoinpitelyn seurauksena vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin välittömästi sairaalaan hoidettavaksi.– Tähän väkivallantekoon epäillään uhrin äitiä. Myös hänet on toimitettu sairaalaan. Tapaus on siirtynyt nyt tukittavaksi meille Itä-Uudenmaan poliisiin. Tapausta tutkitaan meillä rikosnimikkeillä tapon yritys ja virkamiehen vastustaminen, Niemi jatkaa.Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tässä vaiheessa poliisilla ei ole tapauksesta muuta kerrottavaa.  

Porvoossa tapahtui tiistaiaamuna 21.6. vakava väkivallanteko. Uhrina oli viisivuotias lapsi.

Poliisin partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän noin klo 10.10 Porvooseen. Ilmoituksen hätäkeskukseen oli tehnyt sosiaaliviranomainen.

– Sosiaaliviranomaiset olivat olleet tarkastuskäynnillä ja nähneet asunnon ikkunasta, kun lasta pahoinpideltiin. Tilanne saatiin päättymään vasta, kun paikalle saapunut poliisin partio pääsi sisälle asuntoon ikkuna rikkomalla ja samalla lapsen haltuunsa, kertoo rikoskomisario Heidi Niemi.

Lapsi sai pahoinpitelyn seurauksena vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin välittömästi sairaalaan hoidettavaksi.

– Tähän väkivallantekoon epäillään uhrin äitiä. Myös hänet on toimitettu sairaalaan. Tapaus on siirtynyt nyt tukittavaksi meille Itä-Uudenmaan poliisiin. Tapausta tutkitaan meillä rikosnimikkeillä tapon yritys ja virkamiehen vastustaminen, Niemi jatkaa.

Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tässä vaiheessa poliisilla ei ole tapauksesta muuta kerrottavaa. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory