Useita päihtyneitä kuljettajia Porissa viikonloppuna

NordenBladet — Porissa jäi viikonlopun aikana kiinni neljä päihtynyttä kuljettajaa, joista yksi suistui tieltä.Partio tavoitti perjantaina noin kello kahden aikaan yöllä Luodontiellä liikenteenvalvontaa suorittaessaan henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 2.5 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Lauantaina kello kahden aikaan partio pysäytti Ruosniemessä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 2.0 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.Partio sai lauantaina noin kello 7.30 ilmoituksen Sampsantiellä tapahtuneesta ulosajosta. Henkilöauto oli ojaan suistuessaan törmännyt valaisinpylvääseen, joka oli kaatunut. Partio tavoitti tapahtumapaikalta henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi 1.6 promillen lukeman. Hän oli myös ajo-oikeudeton. Lisäksi hänen hallustaan löytyi huumausainetta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen. Sunnuntaina noin kello 10 aikaan partio tavoitti Noormarkussa henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi 1.1 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Porissa jäi viikonlopun aikana kiinni neljä päihtynyttä kuljettajaa, joista yksi suistui tieltä.

Partio tavoitti perjantaina noin kello kahden aikaan yöllä Luodontiellä liikenteenvalvontaa suorittaessaan henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 2.5 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lauantaina kello kahden aikaan partio pysäytti Ruosniemessä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 2.0 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Partio sai lauantaina noin kello 7.30 ilmoituksen Sampsantiellä tapahtuneesta ulosajosta. Henkilöauto oli ojaan suistuessaan törmännyt valaisinpylvääseen, joka oli kaatunut. Partio tavoitti tapahtumapaikalta henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi 1.6 promillen lukeman. Hän oli myös ajo-oikeudeton. Lisäksi hänen hallustaan löytyi huumausainetta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen. 

Sunnuntaina noin kello 10 aikaan partio tavoitti Noormarkussa henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi 1.1 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory