NordenBladet – 23. marraskuuta julkistetaan Tarton yliopiston kirjastossa tämänkertainen Betti Alver -kirjallisuuspalkinnon saaja. Ehdokkaiden joukossa on sekä täysin uusia kirjoittajia että aiemmasta tuttuja nimiä.

Betti Alver -kirjallisuuspalkinto perustuu Betti Alverin testamentissa julkaistuun toivomukseen, jonka mukaan vainajien muistopäivästä vainajien muistopäivään kuluneen vuoden aikana ilmestyneen merkittävimmän vironkielisen – runoutta tai proosaa edustavan – esikoisteoksen kirjoittaja palkitaan.

Huomioon otetaan myös kirjoittajat, jotka ovat aiemmin julkaisseet muita kuin kaunokirjallisia tai draamateoksia ja ne, jotka ovat aiemmin julkaisseet muilla kielillä. Tänä vuonna palkinto jaetaan 26. kerran.

Raatiin kuuluivat tänä vuonna Taavi Eelmaa (vuoden 2020 palkinnonsaaja), Helle Maaslieb, Berit Petolai, Triin Ploom-Niitra ja Mihkel Samarüütel. Arvioitavana oli 33 teosta. Palkintolautakunta valitsi esikoiskirjailijoiden joukosta seitsemän palkinnonsaajaa:

Aliis Aalmann, runokokoelma ”Verihaljas” (verihaltija, kustantaja Kultuurileht)
Anna Kaare, runokokoelma ”InteГрация” (integraatio, kustantaja Kultuurileht)
Ilmar Lehtpere, runokokoelma ”Kodutud luuletused” (kodittomat runot, kustantaja Verb)
Natalja Nekramatnaja, rukokokoelma ”Sinine pojeng” (sininen pioni, kustantaja Tuum)
Olav Osolin, romaani ”Kus lendab part” (missä sorsa lentää, kustantaja Varrak)
Rait Piir, proosakokoelma ”Hinged mõõgateral” (sielut miekanterällä, kustantaja Lummur)
Ave Taavet, proosakokoelma ”Valerahategija” (rahanväärentäjä, kustantaja Kultuurileht)

Kirjallisuuspalkinnon myöntää Viron kirjailijaliiton Tarton osasto Viron kulttuurirahaston tuella. Palkintosumma on 2000 euroa ja sen mukana tulee asiaan kuuluva todistus.

Lähde: NordenBladet.ee