Poliisin tehovalvonnan kohteena raskas liikenne: ylikuormien määrät nousussa

NordenBladet —

19.10.2020 klo 13.05Poliisihallitus
Poliisin maanantaina 12.10. alkaneen ja sunnuntaina 18.10. päättyneen raskaan liikenteen tehovalvontajakson aikana todettiin muun muassa ajo- ja lepoaikarikkomuksia 173 sekä ajopiirturirikkomuksia 38 kappaletta.
Epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 13:ssa tapauksessa ja seuraamuksia näistä rikkeistä kirjattiin 104 kappaletta.
Ylikuormamaksumääräykseen johtaneita ylikuormia todettiin 62 kappaletta, lisäystä edelliseen vuoteen 35 prosenttia.
Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa kuorman varmistamiseen (48) sekä kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin liittyen (31). Ajosta tavattiin myös kahdeksan ajo-oikeudetonta. Valvonnan yhteydessä suoritettiin myös 266 ulkomaalaisvalvontaan liittyvää tarkastusta.
Raskaan liikenteen tilanne huolestuttaa poliisia
– Kaiken kaikkiaan vuoden 2020 aikana järjestettyjen tehovalvontajaksojen aikana muutokset eivät ole olleet kovin merkittäviä, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta arvioi.
Ajo- ja lepoaikarikkomukset pysyivät tarkastusten määrään suhteutettuna samalla tasolla, samoin ajoneuvoissa todetut epäkuntoisuudet.
Onnisen mukaan tilanne näyttää kuitenkin tältäkin osin edelleen huolestuttavalta. Ajo- ja lepoaikarikkeistä kun on pelkästään valvontajaksojen aikana rangaistu 672 kertaa 135:n ajopiirturirikkomuksen lisäksi.
Epäkuntoisuuksista on vuoden 2020 tehovalvonnoissa rangaistu 252 kertaa ja matkan teko on keskeytetty 34:ltä kuljettajalta. Tehovalvonnoissa tarkastettiin vuoden 2020 aikana kaiken kaikkiaan 5021 ajoneuvoa.
– Kumpikin edellä olevista tekijöistä vaikuttaa niin liikenneturvallisuuteen kuin antaa toisaalta kilpailuetua rehellisiin toimijoihin nähden ja on siten yksi harmaan talouden ilmenemä kuljetusalalla, Onninen sanoo.
Valvontajaksolla tarkastettiin 1646 ajoneuvoa
Nyt valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1 646 raskasta ajoneuvoa, joista 1353 kotimaista sekä 290 ulkomaista sekä kolme linja-autoa. Kuljettajille määrättiin kaiken kaikkiaan 410 eri seuraamusta sekä annettiin lisäksi 311 huomautusta.
Tällä kertaa valtakunnallisesta valvontajaksosta ei tiedotettu etukäteen. Tehostettua valvontaa tehtiin kaikissa poliisilaitoksissa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory