Lähikuukausina saattaa Etelämantereesta murtua jättimäinen jäävuori
OHMYGOSSIP – Etelämantereen pohjoisosassa oleva Larsen C jäähylly ”riippuu” nyt vain 20-kilometrisen yhteyden varassa, ja mikäli se murtuu, saattaa tiedemiesten mukaan 5000 neliökilometrin kokoinen jääkenttä alkaa ajelehtia ja muuttaa myös koko muun jäämassan hauraaksi.
Jäähyllyt ovat jäätiköitä, jotka uivat meren pinnalla ja ovat jostain paikasta mantereen jäätikössä kiinni. ”Jos jää ei murru parin seuraavan kuukauden kuluessa, olen hyvin yllättynyt”, sanoo BBC:lle Larsen C -tutkimuksen johtaja Swansean yliopiston professori Adrian Luckman.
Murtumisen syy on siinä, että Larsen C:n ja muun jääkentän välissä oleva halkeama on viime aikoina alkanut nopeasi kasvaa. Ainoastaan viime viikkojen aikana se piteni 18 kilometriä lisää. Halkeama on noin sadan metrin levyinen, mutta lähes puolen kilometrin syvyinen.
Vaikkakin jään murtumisen yhteydessä puhutaan usein ilmaston lämpenemisestä, on professori Luckmanin mukaan tällä kertaa kyseessä maantieteellinen ilmiö, sillä halkeama on ollut olemassa jo vuosikymmeniä. Toisaalta se on pidentyä erittäin voimakkaasti juuri viime aikoina.
Kuva: MIDAS Project, A. Luckman, Swansea University
Lähde: Ohmygossip.ee