Poliisi edennyt Jämsässä tapahtuneen epäillyn murhan yrityksen tutkinnassa – tapahtumakulku selvillä, vihjeitä otetaan edelleen vastaan

NordenBladet —

28.07.2020 klo 13.10Keskusrikospoliisi
Poliisi on edennyt Jämsässä 17. heinäkuuta tapahtuneen epäillyn murhan yrityksen tutkinnassa. Esitutkinnassa on tehty muun muassa asiaan liittyvien henkilöiden kuulusteluja ja taktista tutkintaa.
– Väkivallanteon tapahtumakulku on saatu hyvin selvitettyä ja poliisille on muodostunut varsin selkeä kuva teon aikaisista tapahtumista. Tällä hetkellä uskomme, että tapahtumiin liittyy vähintään kaksi rikoksesta epäiltyä henkilöä. Tekoon liittyvät yksityiskohdat huomioiden asiaa tutkitaan edelleen murhan yrityksenä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Karhunen Keskusrikospoliisista.
Poliisi ei tutkinnallisista syistä voi tässä vaiheessa ottaa kantaa teon motiiviin tai muihin mahdollisiin taustoihin.
Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsänkoskella 17. heinäkuuta aamulla noin kello 10 aikaan. Tekopaikalta on nähty poistuvan kaksi tummiin pukeutunutta henkilöä, joihin liittyviä havaintoja poliisi edelleen kaipaa. Vihjeet voi ilmoittaa numeroon 050 456 0471 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.keski-suomi(a)poliisi.fi.
Keskusrikospoliisi ja Sisä-Suomen poliisilaitos kiittävät tähän menneistä saaduista yleisövihjeistä ja -havainnoista.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory