Paljon polkupyörävarkauksia Pietarsaaren seudulla

NordenBladet —

23.07.2020 klo 11.14Pohjanmaa
Polkupyörävarkaudet ovat kesäkuukausina valitettava yleinen ilmiö. Hävinnyt polkupyörä löytyy harvoin. Toukokuun 2020 alusta heinäkuun puoliväliin saakka Pietarsaaressa ja sen lähiseuduilla on ilmoitettu 26 polkupyörää varastetuiksi. Uusi ilmiö tälle vuodelle on, että suuri osa hävinneistä polkupyöristä on merkiltään TREK. Polkupyörävarkaat menevät jopa yksityisille pihoille siepatakseen polkupyöriä.
Vastaavana ajonjaksona 2019 ilmoitettiin em. alueella 24 polkupyörää anastetuiksi, valtaosa olivat Jopo ja Crescent merkkisiä, ainoastaan viisi Trek merkkistä. Karkeasti laskettuna voidaan lähteä siitä, että jokainen Trek pyörä joka anastetaan, on arvoltaan noin 1000 euroa, joten yhteisvahingot muodostuvat pienelläkin alueella lyhyelläkin ajanjaksolla yllättävän suuriksi.
Poliisi muistuttaa, että polkupyörävarkauksia voi ennaltaehkäistä lukitsemalla pyörän kunnolla, mieluummin useammalla hyvälaatuisilla lukolla ja hyvä on jos polkupyörä saadaan kiinnilukituksi kiinteään rakenteeseen.Polkupyörävarkauksia voi ennaltaehkäistä muun muassa seuraavin keinoin:1. Merkitse muistiin polkupyöräsi tunnistetiedot: merkki, malli, väri, rungon numero ja sen mahdolliset erityistuntomerkit. Valokuva polkupyörästä helpottaa sen tunnistamista ja takaisin saamista.2. Hanki polkupyörään ainakin yksi hyvä lukko.3. Lukitse polkupyörä, vaikka jättäisit sen vain hetkeksi näkyvistäsi. Jos mahdollista, lukitse polkupyörä useammalla lukolla. Lukitse runko ja takarengas kiinteään rakenteeseen ja kaapelilukolla etupyörä runkoon. Lukitse pyörä sekä ulkona että sisällä.
4. Harkitse, mihin ja milloin jätät polkupyörän. Julkinen ja pimeän aikaan valaistu paikka, jossa liikkuu ihmisiä, on sivukujaa parempi paikka. Kun et käytä pyörääsi, säilytä se mahdollisuuksien mukaan lukittuna lukitussa tilassa.
5. Jos polkupyörä anastetaan, tee aina rikosilmoitus poliisille riippumatta sitä, onko pyöräsi vakuutettu tai ei. Jos polkupyörä myöhemmin päätyy poliisin haltuun, se voidaan muun muassa yhdistää omistajaansa.6. Poliisi toivoo ihmisiltä valppautta ja ilmoittamisaktiivisuutta, mikäli he havaitsevat jotain epäilyttävää polkupyörien suhteen. Akuuteissa varkaustapauksissa tulee soittaa hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle.
On hyvä jokaisen kansalaisen myös tiedostaa, että aktiiviset pyörävarkaat eivät anasta pyöriä omaan käyttöönsä, vaan niitä pyritään välittämään tai realisoimaan. Käytetyn pyörän ostajan kannattaa muistaa pääsääntönä, että varastetun pyörän (tai minkä tahansa varastetun omaisuuden) ostaja menettää pyörän ja pyörä palautuu oikealle omistajalle. Lisäksi ostajaa voidaan tapauskohtaisen harkinnan jälkeen epäillä esimerkiksi kätkemisrikoksesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory