Kaahaajat ja huumeratit lisääntyneet Lounais-Suomen liikenteessä

NordenBladet —

17.07.2020 klo 06.45Lounais-Suomi
Poikkeuksellinen alkuvuosi näkyy Lounais-Suomen tilastoissa. Rattijuopumusten, törkeiden ylinopeusten ja huumausainerikosten määrä on kasvanut voimakkaasti. Vastaavasti kansainvälinen liikkuva rikollisuus on vähentynyt Lounais-Suomen alueella. Passien ja henkilökorttien kysyntä puolestaan romahti tammi-kesäkuussa matkustusrajoitusten takia.
Poliisi on erittäin huolestunut törkeiden ylinopeusten huomattavasta kasvusta tammi-kesäkuun aikana. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia on kirjattu 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.
Kaahailua on havaittu kevään ja kuluvan kesän aikana enemmän kuin aikaisemmin. Törkeisiin ylinopeuksiin syyllistyvät erityisesti 17–25-vuotiaat miehet. Huomattavia ylinopeuksia on mitattu muun muassa nuorten autoilijoiden kokoontumisajojen eli ns. automiittien yhteydessä.
– Poliisi jatkaa tehostettua miittien valvontaa ja pyrkii muutenkin vähentämään törkeimpiä liikennerikoksia entistä tehokkaammalla valvonnalla, kertoo valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtaja, ylikomisario Stephan Sundqvist.
Poliisin valvonta on tehostunut
Rattijuopumusten määrä on alkuvuonna lisääntynyt viime vuoteen verrattuna yli 12 prosenttia. Samanaikaisesti puhalluskokeita on koronan takia tehty vain murto-osa aiempiin vuosiin nähden. Varsinaisia puhallusratsioita ei ole järjestetty ollenkaan maaliskuun jälkeen.
Nousua on erityisesti huumerateissa, joita kirjattiin 20 prosenttia enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Huumerattien osuus on jo puolet kaikista rattijuopumuksista.
– Huumerattien tai yleensä rattijuopumusten määrän kasvu ei niinkään johdu siitä, että ilmiö olisi yleistynyt. Todennäköisemmin muutos johtuu poliisin tehostuneesta valvonnasta, Sundqvist sanoo.
Myös huumausainerikokset ovat lisääntyneet. Kasvua viime vuoden alkupuoliskoon on 15 prosenttia.
AB-kiireellisyysluokan hälytystehtävien määrä on pysynyt samana viime vuoteen verrattuna. Samalla tilastot osoittavat, että A-tehtäville poliisi meni tammi-kesäkuussa 18 sekuntia ja AB-tehtäville 48 sekuntia nopeammin kuin viime vuonna vastaavana aikana.
– Se kertoo, että poliisi on pystynyt sijoittamaan voimavarojaan entistä paremmin juuri sinne, missä tapahtuu, Sundqvist arvioi.
Murtoja liikkeisiin ja työmaille
Koronan ja rajojen sulkeutumisen myötä kansainvälinen liikkuva rikollisuus väheni alkuvuonna poliisilaitoksen alueella. Tämä näkyi erityisesti liikkuvalle rikollisuudelle tyypillisten ja ulkomaalaisten tekijöiden tekemien huijaus-, petos- ja varkausrikosten vähenemisenä.
– Rajojen auetessa tällä osa-alueella on odotettavissa vilkastumista, johon poliisi reagoi erityisesti valvonnalla, sanoo rikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Taina Holstila.
Rikoslakirikosten (pl. liikennerikokset) määrä alkuvuoden aikana kasvoi 10 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Pääosa kasvusta on tapahtunut omaisuusrikoksissa, mikä tarkoittaa erityisesti liiketiloihin ja työmaille kohdistuneita murtoja. Työmailta on anastettu paljon työkoneita, kuten porakoneita.
– Tämänkaltaisia rikoksia voitaisiin ennaltaehkäistä tehokkaalla murtosuojauksella sekä huolellisella omaisuuden säilyttämisellä. Rikosten selvittämistä taas edesauttaa anastetun omaisuuden yksilöiminen eli yksilöivien tietojen saaminen asianomistajilta. Korona on saattanut vaikuttaa myös tämän rikollisuuden kasvuun, kun varsinkin liikehuoneistoista työntekijät ovat olleet paljon etätöissä, Holstila pohtii.
Tämän hetken rikosilmiöksi Lounais-Suomessa on noussut verkossa tapahtuvat petosrikokset, kuten muun muassa Postin nimissä tehdyt huijaukset.
Ajo-oikeuspäätökset vähentyneet kolmanneksella
Koronan vaikutukset näkyvät myös lupasektorilla: Lounais-Suomen poliisilaitoksen myöntämien lupien yhteismäärä laski tämän vuoden tammi-kesäkuussa 45 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Passien määrä laski 46 prosenttia ja henkilökorttien määrä 48 prosenttia.
– Viime viikkoina passien ja henkilökorttien kysyntä on jälleen vilkastunut matkustusrajoitusten lievennyttyä, kertoo ylikomisario Petri Kangas lupapalveluista.
Aselupahakemusten määrä kasvoi viime vuodesta 4 prosenttia, kun taas ajo-oikeuspäätöksiä tehtiin alkuvuonna 33 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla.
Kesällä kaikki voimavarat käytössä
Lounais-Suomen poliisilaitoksen päällikön Risto Lammin mukaan poikkeuksellisista ajoista on selvitty kunnialla.
– Kevät osoitti sen, että poliisilla on hyvä selviytymis- ja sopeutumiskyky ennakoimattomissa ja vaikeissa olosuhteissa. Poikkeusoloissakin tehtävät hoidettiin hyvin, Lammi sanoo.
Siinä missä suomalaisten arki myös poliisitoiminta alkaa pikkuhiljaa palautua takaisin entiselleen.
– Poliisilaitos sai keväällä hieman lisärahoitusta poikkeusolojen aiheuttamien lisätöiden ja -kulujen johdosta. Sen ansiosta jatkamme loppuvuoden töitä kohtuullisen hyvillä resursseilla. Näin kesällä toimintaa leimaa jatkuva kiire siitä huolimatta, että kaikki voimavarat ovat käytössä, Lammi kuvailee.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory