Asuntovarkaus ja ulosajoja

NordenBladet — Maanantaina 13.7. Parkanossa henkilöauto ajoi ulos tieltä Parkanontiellä aamuviiden maissa. Poliisin ja pelastusviranomaisten tullessa paikalle ei autosta eikä lähimaastosta löydetty ketään, mutta poliisilla on epäily kuljettajasta. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
13.7. Lempäälässä iltayhdeksän ja puolen yön välissä murtauduttiin omakotitaloon Koivistonjärventiellä. Asunnosta vietiin mm. elektroniikkaa. Tapahtumia tutkitaan epäiltynä törkeänä varkautena. Poliisi pyytää havaintoja poikkeuksellisista autoista tai henkilöistä, jotka ovat olleet alueella tuolloin vihjepostiin vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi, otsikolla Lempäälän asuntomurto.
Tampereella 14.7. puolen päivän maissa liikennepoliisiyksikön partiot olivat valvomassa liikennettä ja 3-tiellä Helsingin suunnasta kohti Tamperetta ajoi pakettiauto 138 kim/h nopeudella. Alueella oli 80 km/h nopeusrajoitus. Poliisi pysäytti kuljettajan ja hänet määrättiin ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
Samana iltana seitsemän aikaan Punkalaitumella Kivisenojantiellä henkilöauto suistui ulos tieltä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory