Päihtyneet kuljettajat törmäilivät Lahdessa

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on sunnuntain ja maanantain välinen yö on sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä oli koko laitoksen alueella kaikkiaan 90 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.
LAHTI
Sunnuntaina iltapäivällä kello 15.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen myymälävarkaista Renkomäessä sijaitsevassa kauppaliikkeessä. Ilmoituksen mukaan kaupan henkilökunta oli ottanut liikkeen ulkopuolelta kiinni kaksi naista jotka olivat anastaneet liikkeestä tavaraa. Naiset olivat varustautuneet kauppareissuun folio vuoratuilla kasseilla. Naisten halussa olleista kasseista löytyi yli 600 euron arvosta tavaraa mitkä oli viety liikkeestä. 1990- luvulla syntyneet naiset toimitettiin Lahden poliisiasemalle jatkotoimenpiteitä varten. Naisia epäillään varkaudesta.
Sunnuntai-iltana kello 23.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli törmännyt talon seinään Kausantiellä Nastolassa. Auton kuljettajaksi ilmoittautunut vuonna 2002 syntynyt mies ei loukkaantunut törmäyksessä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Maanantain puolella kello 02.45 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Holma Kymijärven maantiellä. Tapahtumapaikalta tavattiin kaksi 1990-luvulla syntynyttä miestä, jotka molemmat kiistivät ajaneensa autoa. Molempia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Verikokeiden jälkeen miesten matka jatkui poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.
ASIKKALA
Sunnuntaina iltapäivällä kello 17.00 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Lehmonkärjentien varressa pysäköityneenä olleeseen henkilöautoon joka oli käynnissä ja kuljettaja vaikutti nukkuvan. Partio päätti tarkistaa kuljettajan kunnon. Partio herätti syvässä unessa olleen kuljettajan ja suoritti tälle seulonta-alkometrin puhalluskokeen, jonka tulos ylittikin törkeän rattijuopumuksen lukeman. 1970-luvulla syntynyt mies käytettiin verikokeessa ja toimitettiin Lahden poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
FORSSA
Sunnuntai-iltana kello 19.40 aikaan poliisipartio pysäytti Kauppakadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut vuonna 1996 syntynyt mies oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei ollut. Mies on jäänyt kortitta ajosta kiinni yhdeksän kertaa vuoden sisällä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory