Kaksi eri kuljettajaa ajoi poliisia karkuun Riihimäellä.

NordenBladet —

11.07.2020 klo 08.51Häme
Hämeen poliisin yö oli vilkas. Päijät-Hämeen puolella poliisilain perusteella poliisin säilöön päätyi 19 henkilöä. Kanta-Hämeen putkat kutsuivat vähemmän, sillä sinne päätyi poliisilain perusteella 7 henkilöä.
LAHTI
Perjantaina iltapäivällä 25-vuotias mies kiinnitti poliisipartion huomion Lahdenkadulla kiihdyttämällä ja vaihtamalla kaistoja tarpeettomasti. Miehen kuljettamalle autolle mitattiin nopeudeksi 73km/h kun nopeusrajoitus oli 50km/h. Miehelle tehty huumepikatesti näytti positiivista ja autosta löytyi nyrkkirauta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vaarallisen esineen hallussapidosta.
HEINOLA
Poliisipartiot olivat SUORITTAMASSA nopeusvalvontaa Pääsinniemessä 4-tiellä kun Heinolan suunnasta tulleelle autolle mitattiin nopeudeksi 170km/h nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
ASIKKALA
Puolen yön jälkeen tapahtui kolari Vääksyn K-Marketin pihalla. Ilmeni, että toisen auton kuljettaja oli peruuttanut ja törmännyt peruuttaessaan pysäköidyn auton keulaan. Peruuttanutta autoa kuljettanut kolmekymppinen nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,85mg/l. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
RIIHIMÄKI
Perjantaina iltapäivällä poliisi pysäytti auton Lahdentiellä. Auton kuljettajana oli noin kolmekymppinen mies, jolle tehty huumepikatesti näytti positiivista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Poliisi suoritti nopeusvalvontaa Erkyläntiellä iltapäivällä. Partio mittasi lähestyneelle moottoripyörälle 30km/h nopeusrajoitusalueella nopeudeksi 75km/h. Moottoripyörä lähti pakenemaan poliisia päätyen lopulta Metsurintien päässä olevalle soratielle ja sieltä maastoon, missä kaatumisen jälkeen jatkoi matkaansa jalkaisin. Moottoripyöräilijä tavattiin lopulta hänen tultuaan kotiinsa. Kuljettajaksi ilmenneellä miehellä ei ole ajo-oikeutta. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja niskoittelusta poliisia vastaan.
Parikymppinen mies näpisti kaiuttimen Riihimäen Prismasta yhdeksän aikaan illalla. Vartijat ottivat hänet kiinni ja kutsuivat poliisin paikalle. Poliisi löysi miehen hallusta huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Miestä epäillään näpistyksestä ja huumausainerikoksesta.
Poliisipartio päätti pysäyttää takavalottoman mopon Keskuskadulla hieman puolen yön jälkeen. Mopoilija ei pysähtynyt poliisin näytettyä pysäytysvaloa, vaan lähti pakenemaan. Mopo ajoi Riihimäen keskustan alueella Hämeenkadulla 92km/h nopeutta nopeusrajoituksen ollessa 40km/h. Poliisipartiot pakottivat mopon lopulta pysähtymään estämällä ajon poliisiautoilla Uusi Karhintiellä. Moposta poistettiin rekisterikilvet ja mopon kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HÄMEENLINNA
klo 20 aikaan poliisi mittasi moottoripyörälle nopeudeksi Viipurintiellä 115km/h kun nopeusrajoitus oli 50km/h. Moottoripyörää kuljettanut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory