Rattijuopumuksia Kuopiossa ja Iisalmessa

NordenBladet — Kuopiossa tapahtui torstai- iltana noin klo 23.00 aikaan henkilöauton ja linja-auton välinen törmäys Tasavallankadun ja Leväsentien risteyksessä. Linja-auto ajoi Leväsentietä Tasavallankadun risteykseen ja ryhtyi kääntymään ajosuuntaansa nähden vasemmalle Tasavallankatua Prisman suuntaan. Samanaikaisesti ajoi henkilöauto Tasavallankatua Prisman suunnasta ja törmäsi risteyksessä linja-auton vasempaan takakulmaan. Tapahtuma-aikaan liikennevalot olivat toiminnassa ja linja-auton kuljettaja kertoi ajaneensa risteykseen vihreän valon palaessa. Heti törmäyksen jälkeen henkilöautosta oli noussut mies ja nainen, jotka olivat poistuneet juosten paikalta. Paikalle hälytettiin poliisin koirapartio, joka tavoitti paikalta poistuneet henkilöt pian tapahtuman jälkeen. Molempien hallusta löytyi kiinnioton yhteydessä jonkin verran huumausainetta. Molempia kiinniotettuja käytettiin lääkärin tarkastuksessa, mutta heillä ei todettu vakavempia vammoja. Linja-autoon ja henkilöautoon syntyi vaurioita tapahtuman yhteydessä. Kiinniotetut ovat paikkakuntalaisia noin 25 – vuotiaita. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
Poliisille ilmoitettiin torstai- iltana epävarmasti liikkuvasta henkilöautosta, joka ajoi Iisalmessa Pohjolankatua pitkin. Ilmoitusten mukaan autoilija ei noudattanut liikennevaloja vaan ajoi ainakin kahteen risteykseen punaisen valon palaessa hänen ajosuunnastaan tuleville. Yhteentörmäyksiä ei tapahtunut ja poliisi tavoitti auton huoltoaseman pihalta. Kuljettajaksi ilmeni ulkopaikkakuntalainen vuonna 1965 syntynyt mies, joka oli ajokiellossa. Kuljettajalle suoritetun puhalluskokeen tulos oli 0,54 mg/l.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory