Päivittäistiedote

NordenBladet — Hämeessä oli rauhallinen vuorokausi sunnuntain ja maanantain välisenä aikana. Tehtäviä vuorokauden aikana oli yhteensä 207 kpl, joista yövuoron aikana molemmilla kenttäjohtoaluiella yhteensä 67 tehtävää.
Hämeenlinna. Sunnuntain puolen päivän jälkeen Mommilantien ja Perinkääntie risteyksessä moottoripyörän ja henkilöauton välinen kolari. Auto oli kääntýmässä vasemmalle Perinkääntielle ja moottoripyöräilijä ei ehtinyt jarruttamaan ja osui autoon. Moottoripyöräilijä ajoi Mommilantietä etelän suuntaan. Noin 70 vuotias moottoripyörän kuljettaja loukkasi tapahtumassa jalkansa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hollola. Sunnuntaina ennen kello 18 Hollolan kirkolla alle 50 vuotias mies kuljetti henkilöautoa humalassa. Miehelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, jonka tulos 0,60 mg/l. Asiaa tutkitaan törkeäna rattijuopumuksena.
Lahti. Sunnuntai iltana Mustamäenkadulla reilu kolmekymppinen mies henkilö oli pyytänyt asunnon avaamista talonmieheltä. Avausmaksun tullessa puheeksi mies oli hermostunut. Mies oli lyönyt ja potkaisssu talonmiestä, joka sai tapahtumasta vammoja. Mies tuotiin nukkumaan poliisilaitokselle. Asiaa tutkintaan pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.
Orimattila. Sunnuntai iltana auto oli suistunut ojaan Viljamäentiellä. Autoa kuljettanut mies henkilö löytyi tapahtumapaikan läheisyydestä ja hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,5 promillea. Asiaaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikennetruvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory