Jatkotiedote Billnäsin koulun pihalla sattuneesta puukotuksesta

NordenBladet —

02.07.2020 klo 15.50Länsi-Uusimaa
17-vuotiasta poikaa puukotettiin 30.6.2020 Billnäsin koulun pihalla Raaseporissa. Poliisi on eilen ja tänään kuulustellut asianosaisia sekä paikalla olleita todistajia. Tapahtumien kulku on saanut alkunsa, kun paikalle on kerääntynyt nuoria. Paikalla on selvitetty erimielisyyksiä ja yksi nuori on puhelimen välityksellä pyytänyt apua kaveriltaan. Kyseinen kaveri, eli pidätettynä ollut alle 18-vuotias poika, saapui paikalle 1960-luvulla syntyneen isänsä kanssa. Heidän autossa oli myös muita henkilöitä, joita ei epäillä osallisuudesta tapahtumiin.
Tilanne eskaloitui käsirysyksi, jonka yhteydessä alle 18-vuotias poika löi 17-vuotiasta asianomistajaa olkapään alueelle. Asianomistaja on jo kotiutunut sairaalasta.
Pidätettyinä olleet henkilöt on vapautettu. Asiassa on tehty yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa.
Esitutkinta jatkuu kuulusteluilla ja todistusaineiston keräämisellä. Esitutkinta valmistunee kesän jälkeen, jolloin asia tullaan siirtämään syyteharkintaan Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastoon.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory