Lounais-Suomen poliisilla kiireiset viikonlopun yöt

NordenBladet —

28.06.2020 klo 13.14Lounais-Suomi
Lounais-Suomessa poliisia työllistivät rattijuopot, ylinopeudet, vahingonteot, pahoinpitelyt ja häiriköt. Myös kotihälytyksiä kirjattiin viikonlopun aikana 89 kappaletta koko Lounais-Suomen poliisilaitoksella. Vuonna 2019 kotihälytyksiä oli vastaavana viikonloppuna 64 kappaletta.
Molempina viikonlopun öinä poliisilla oli yli 330 tehtävää koko poliisilaitoksen alueella. Tehtävistä kolmannes oli Satakunnassa ja kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomessa. Tehtävämäärissä viime vuoden juhannuksen jälkeiseen viikonloppuun verrattuna on havaittavissa huomattavaa kasvua. Vuonna 2019 vastaavat tehtävämäärät olivat perjantain ja lauantain välisenä yönä 255 ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 307 koko poliisilaitoksen alueella.
Poliisi mittasi lauantaina Salossa moottoritiellä ulkomaan kilvissä olevalle henkilöautolle nopeuden 194 km/h. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0.43 mg/l. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.
Laitilassa kaksi miestä tunkeutui väkisin naisen asuntoon ja pahoinpiteli tätä varhain lauantaiaamulla. Nainen pääsi tilanteesta karkuun ja huusi apua naapuriltaan. Kaksikko otettiin kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä. Poliisi tutkii asiaa.
Ulvilassa vuonna 1986 syntynyt mies pahoinpiteli ensin naisystäväänsä lauantaina illalla kolmannen henkilön luona ja myöhemmin sytytti naisystävänsä rivitaloasunnon terassilla olleen esineen tuleen. Tulen leviäminen saatiin rajattua, mutta vaara tulen leviämisestä oli lähellä. Tekijää epäillään pahoinpitelystä ja tuhotyöstä.
Taivassalossa poliisin tuntema kaksikko murtautui ravintolaan ja anasti omaisuutta sunnuntaina aamulla. Kaksikko poistui paikalta henkilöautolla omistajan tullessa paikalle. Samalla autolla tankattiin Kustavissa polttoainetta pian Taivassalon tapahtumien jälkeen maksamatta polttoaineita. Poliisi otti kaksikon kiinni pienimuotoisen haravoinnin jälkeen. Poliisi tutkii asiaa mm. varkautena, rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja näpistyksenä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory