Huimia nopeuksia Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli kesäisen kiireinen vuorokausi. Tehtäviä oli yhteensä hieman yli 400, joista yövuoron partiot hoitivat 253. Lämmin keli oli saanut kansan liikkeelle ja meno oli sen mukaista. Alla otoksia vuorokauden tapahtumista.
Jokioinen. Partio suoritti nopeusvalvontaa sunnuntaiyönä Porintien varalaskupaikalla. Se havaitsi Forssasta Humppilan suuntaan liikennevirtaa ohittavan henkilöauton, jonka nopeus poikkesi selvästi muusta liikenteestä. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 219 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Autoa kuljetti 19-vuotias mies ja autossa oli kolme matkustajaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin asiassa väliaikaiseen ajokieltoon.
Jokioinen. 17-vuotiaan nuoren naisen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja haitantekoon virkamiehelle sunnuntaina aamuyötunteina Valtatiellä 2. Kuljettaja ajoi partiota vastaan 149 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Partio kääntyi auton perään ja se mittasi sille noin kolmen kilometrin matkalla nopeudeksi 159 km/h.
Partio pysäytti kyseisen auton ja pyysi kuljettajaa istuman poliisiautoon. Hän ei kuitenkaan suostunut istumaan poliisiautoon vaan yritti poistua paikalta. Konstaapeli otti kuljettajaa kädestä kiinni, jolloin hän alkoi harata vastaan ja rimpuilla otteesta irti.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeenlinna. Hätäkeskus ilmoitti lauantaina kello 16 jälkeen Hattulassa henkilöautosta, joka oli ajanut risteyksessä valotolppaan ja melkein peruuttanut toista autoa päin. Hätäkeskukseen tuli myös toinen ilmoitus samasta autosta, jolla oli törmätty Radanvarsitien ja Marttilantien risteyksessä liikennemerkkeihin.
Partion ollessa matkalla tavoittamaan kyseistä autoa, siitä tuli useita soittoja hätäkeskukseen auton seilatessa kaistalta toiselle Pälkäneentiellä. Partio sai autosta havainnon Tiiriössä. Sen kääntyessä risteyksessä törmäsi auto liikennemerkkiin ja oli peruuttaa poliisiauton keulaan.
Auto kuljetti vahvasti päihtynyt kuusikymppinen nainen, joka puhalsi seulonta-alkometriin 1,36 mg/l tuloksen. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin asiassa väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeenlinna. Partio tapasi sunnuntaiyönä kello yhden jälkeen 21-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Drive in- ravintolan pihassa Hämeensaarentiellä. Hänelle suoritettu tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,69 mg/l, joten hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeenlinna. Nelikymppinen mies ajoi sunnuntaiyönä kahden aikoihin henkilöautolla ilman ajo-oikeutta, alkoholin vaikutuksen alaisena ja ylinopeutta Helsinki-Tampere moottoritiellä. Partio mittasi autolle nopeudeksi 135 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
Autoa kuljettanut nelikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 1,00 mg/l.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Auton kyydissä ollutta viisikymppistä naista, auton omistajaa, epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
Forssa. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantai-iltana Tampereentiellä. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 132 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Riihimäki. Vartijat ottivat lauantai-iltana parikymppisen miehen kiinni, kun hän oli maalannut spraymaalilla aseman ohi kiitäneen Pendoliinojunan kylkeä. Junan kylkeen oli tullut 5-10 metriä pitkä maaliviiva. Lisäksi hän oli tuhrinut maalilla asemalla näyttöruudun ja tukipylvään. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus vahingonteosta ja lievästä vahingonteosta, joihin nuorukainen on epäiltynä.
Lahti. Puolenpäivän aikoihin Aleksanterinkadulla tavaratalon edessä oli parin miehen välinen yhteenotto. Nelikymppisten miesten iskujen vaihtojen jälkeen toinen miehistä oli pudonnut maahan. Hänet vietiin ensihoidon toimesta sairaalaan ja toinen miehistä selvisi verisillä kasvoilla. Molempia epäillään pahoinpitelystä.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti lauantaina aamupäivällä epävarmasti liikkuneesta henkilöautosta Jokimaalla. Partio tapasi kyseisen auton Helsingintiellä Hennalassa. Autoa kuljetti ajo-oikeudeton 34-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin alle rattijuopumukseen jääneen tuloksen. Hänelle tehty huumepikatesti oli puolestaan positiivinen muun muassa amfetamiinille.
Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Lahti. Parikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena lauantaina iltapäivällä Niemenkadulla. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaiaamuna kello 3 aikoihin, että Omenapellontiellä mies on polkupyörien kimpussa ja hän oli ottanut yhden polkupyörän mukaan poistuen paikalta. Partio tapasi annettuihin tuntomerkkeihin sopivan 18-vuotiaan miehen ajamassa polkupyörällä Vesijärvenkadulla. Hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
Heinola. Hätäkeskus ilmoitti lauantaina kello 14 aikoihin, että Jyrängönvirrassa oli kaatunut vene, jossa oli kyydissä useampi henkilö. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että 35-vuotias mies oli kuljettanut moottorivenettä Jyrängönvirrassa. Veneessä oli ollut viisi henkilöä, kun se oli kaatunut. Kaikki veneessä olleet pääsivät rantaan toiseen veneen auttamana.
Venettä kipparoinut mies puhalsi tarkkuusalkometrilaitteeseen vesiliikennejuopumuksen ylittävän tuloksen 0,47 mg/l. Tapahtunutta tutkitaan vesiliikennejuopumuksena.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory