P-Karjalan tapahtumia
NordenBladet — Pienet selkkaukset ja kaahailut siivittivät juhannuksen toisen illan ja yön tapahtumia.
Lauantai-iltapäivällä Juuassa juhannuksen perinteisistä viettotavoista aiheutunut arvostelu tulistutti kolmekymppisen mieshenkilön. Alkoholia nauttinut mies otti auton alleen ja hurautti pitkin mökkitietä. Matkalla miehen auto puski läpi tiepuomin ja suistui tieltä osuen vielä puuhun. Auto vaurioitui, mies ei. Jälkiselvittelyjen myötä mieshenkilöä epäillään ainakin törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Myös Liperin alueella kaahattiin autolla heikolla lopputuloksella klo 19.30 aikaan. Silminnäkijän mukaan auto oli tullut kovaa vauhtia Joensuun suunnasta, lähtenyt heittelehtimään ja ilmalennon siivittämänä suistunut tieltä metsään. Autosta oli pötkinyt pakoon kaksi henkilöä. Tapauksen selvittely jatkuu ja tällä hetkellä nimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Useat pienet pahoinpitelyt siivittivät poliisipartioiden tehtävälistaa ympäri maakuntien. Kiteellä pienen nujakoinnin yhteydessä kauppakeskus Kupiaisen ikkuna rikkoontui miehen tönäistessä toisen miehen vasten ikkunaa.
Lähde: Poliisi.fi