Mainos:

Hämeessä jäi kiinni kaahareita

NordenBladet — Heinola
Perjantaina iltapäivällä Lusissa 18-vuotias mies kuljetti henkilöautoa valtatiellä 5 käyttäen huomattavaa ylinopeutta. Poliisin moottoripyöräpartio mittasi auton nopeudeksi Lusin suoralla 183 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h. Kuljettaja oli määrätty ajokieltoon aiemmin tänä keväänä ja hän oli jäänyt kiinni kortitta ajosta kerran sen jälkeen. Kyydissä oli yksi samanikäinen matkustaja. Tapahtumahetkellä oli vilkas juhannuksen menoliikenne pohjoisen suuntaan ja muu liikenne joutui tekemään väistöliikkeitä kaaharin takia. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Sysmä
Perjantai-iltana Onkiniemessä valtatiellä 4 poliisin moottoripyöräpartio mittasi etelään päin tulevalle autolle nopeudeksi 171 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h. Autoa kuljettaneen noin 45-vuotiaan miehen ajo-oikeus oli rauennut alkuvuodesta. Kyydissä oli yksi matkustaja. Kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta hänen epäillään olleen huumausaineiden vaikutuksen alainen. Autossa oli myös tavaraa, jota on syytä epäillä jostain varastetuksi. Auton rekisterikilvistä oli osa teipattu piiloon. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, ajoneuvorikkomuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja rattijuopumuksena ja varkautena.
Forssa
Perjantai-iltana noin 60-vuotias mies kuljetti pakettiautoa päihtyneenä keskustassa. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Kyydissä ollutta auton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Molemmat miehet otettiin kiinni epäiltyinä varkauteen. Lähistöllä oli aiemmin murtauduttu autotalleihin.
Lahti
Lauantaina aamuyöllä Immilässä noin 25-vuotias mies menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan. Auto päätyi ojaan katolleen. Kuljettaja puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Kyydissä olleet kaksi matkustajaa ja kuljettaja toimitettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan hoitoon. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikennetuvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

Lähde: Poliisi.fi



error:
Copyright © NordenBladet 2008-2020 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory