Puukotus Joensuussa – yksi henkilö vangittu

NordenBladet — Poliisi sai hätäkeskuksen kautta myöhään lauantai-iltana 13.6.2020 tehtävän, jonka perusteella miestä oli puukotettu bussipysäkillä Joensuussa Utrassa.
Tapahtumapaikalle saapuneille poliisipartioille selvisi, että noin 25-vuotiaalle ja noin 40-vuotiaalle miehelle oli tullut riitaa bussipysäkillä. Riidan yhteydessä noin 25-vuotias mies oli lyönyt teräaseella toista miestä ylävartaloon siten, että iskusta aiheutui asianomistajalle hengenvaarallinen vamma. Miehet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta rikoksesta epäilty tunsi asianomistajan seurassa olleen naisen. Bussipysäkillä oli tapahtumahetkellä vain edellä mainitut kolme henkilöä, eikä rikoksesta epäilty käyttänyt väkivaltaa paikalla ollutta naista kohtaan.
Rikoksesta epäilty pakeni paikalta teon jälkeen ja poliisipartio löysi hänet lähistöltä lyhyen etsinnän jälkeen. Teossa käytetty teräase löytyi tutkinnan yhteydessä tekopaikan läheltä roskalaatikosta.
Rikoksesta epäilty on kuulustelussa myöntänyt lyöneensä teräaseella asianomistajaa. Asianomistaja on jo päässyt pois sairaalahoidosta, eikä hänellä ole enää hengenvaaraa.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi tänään poliisin vaatimuksesta rikoksesta epäillyn todennäköisin syin tapon yritykseen. Syyte asiassa on nostettava viimeistään syyskuussa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory