TRAAGINEN VUOSI: Brad Pitt sai kauhean uutisen

TRAAGINEN VUOSI: Brad Pitt sai kauhean uutisen

OHMYGOSSIP РBrad Pittin ja Angelina Jolien avioliiton hajoaminen oli Hollywoodille melkoinen shokki ja eniten tuskaa se on aiheuttanut parin lapsille. Syyskuussa suurella paukulla puhjennut eroskandaali ei ole vieläkään laantunut ja vaikuttaa siltä, että Angelina ei anna Bradille lainkaan armoa.

Brad haluaa edelleen osallistua lasten kasvatukseen, mutta Angelina katsoo, ett√§ mit√§ v√§hemm√§n mies lapsia n√§kee, sit√§ parempi. T√§ll√§ hetkell√§ tilanne on jopa niin raaka, ett√§ ainoa mahdollisuus, miten Brad yleens√§k√§√§n saa tavata lapsia, on tavata heid√§t terapeutin l√§sn√§ ollessa ‚Äď yksityisyytt√§ h√§n en√§√§ lapsien kanssa ei saa.

Nyt tuli julkisuuteen viel√§kin ankarampi tosiasia ‚Äď eritt√§in todenn√§k√∂ist√§ on, ett√§ Brad ei n√§e lapsiaan joulun aikaan edes yht√§ ainoaa kertaa. Mies nimitt√§in esitti pyynn√∂n tavata lapsia joulun aikaan vaikkapa puolen tunnin ajan, ja n√§in s√§√§nt√∂jen mukaisesti valvonnan alaisena, mutta h√§nen pyynt√∂ns√§ torjuttiin. Angelina tuntee, ett√§ Brad ei osaa asettaa lasten etuja omien etujensa edelle ja ett√§ lapsille h√§nen kanssaan tapaaminen ei ole t√§ll√§ hetkell√§ hy√∂dyksi.

Kuva: Brad Pitt (Doug Peters/EMPICS Entertainment/Scanpix)
Lähde: Ohmygossip.ee


Tags assigned to this article:
Angelina JolieBrad Pitt

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory