Päihtynyt mies pakeni poliisia Hämeenlinnassa

NordenBladet — Hämeenlinna
Kolmekymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta hänen paettuaan poliisia autolla klo 23 aikaan. Mies oli kiinnittänyt poliisipartion huomion hänen käännyttyään Turuntien sillalla Eureninkadun liikennevaloissa vasemmalle, vaikka vasemmalle kääntyville paloi punainen liikennevalo. Mies jatkoi Eureninkatua ja jatkoi Lahdensivuntien suuntaan ajaen jälleen risteyksestä huomioimatta punaista liikennevaloa. Auto kääntyi Pajakadulle ja siitä Tykistötielle. Kuljettaja ei välittänyt poliisin pysäytysvalosta, vaan jatkoi matkaa ylinopeutta käyttäen. Lahdensivuntiellä tietyöosuudella 30km/ rajoitusalueella kuljettaja ajoi 90km/h ja oli lähellä menettää autonsa hallinnan. Auto kääntyi liikenneympyrästä kohti Myllymäen asutusaluetta ja poliisi päätti pysäyttää pakenijan ajon, ettei se pääse jatkumaan takaisin asutusalueelle. Kanakouluntiellä poliisi ajoi pakenevaan autoon kiinni ja sen kuljettaja luopui pakenemisesta. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,84promillea. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja
Riihimäki
Sunnuntaina yhdentoista aikaan poliisipartio pysäytti auton 54-tiellä. Kuljettajaksi ilmeni viisikymppinen mies, joka on ajokiellossa ja hänellä oli 4kpl aikaisempia kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Viisikymppistä miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Lahdentiellä Riihimäellä klo 11 aikaan. Mies on ajokiellossa ja hänellä oli neljä aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
Lahti
25-vuotiasta naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta hänen ajettuaan autolla klo 21 aikaan Rinkelikadulla. Naisella oli kyydissään kolmekymppinen mies, jonka poliisi otti kiinni voimassa olevan etsintäkuulutuksen vuoksi.
Heinola
Lusintiellä oli liikenneonnettomuus puoli viiden aikaan maanantaiaamuna. Henkilöauton oli suistunut ojaan Lusintietä Mikkelin suunnasta kohti Heinolaa. Auto oli suistunut kulkusuunnassaan vasemmalle puolelle tietä. Autossa oli ollut kuljettajana ajo-oikeudeton kolmekymppinen mies. Mies ja kyydissä ollut matkustaja loukkaantuivat ja heidät vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Poliisilla ei ole heidän vammoistaan tarkempaa tietoa. Miehen kuljettama auto oli liikennekäytöstä poistettu. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mieheltä otettiin sairaalassa verikoe sen selvittämiseksi, että onko veressä alkoholia tai huumausaineita.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory